• Suoluokitukseen selkeyttä keväällä

    Vapon järjestämässä turveseminaarissa kaivattiin selkeyttä suoluokitukseen, jotta tuotannon ulkopuolelle jätettävistä soista olisi selkeät pelisäännöt.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    13.12.201209:45
    MT toimitus

    Vapo esitteli keskiviikkona Helsingin Musiikkitalossa uudet linjauksensa turvetuotannon ympäristösitoumuksesta.

    Suoluokituksessa suot arvioidaan asteikolla 0–5 niiden luontoarvojen mukaan. Vapo on luvannut jättää luonnontilaiset, luokan 4 ja 5 suot rauhaan.

    Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava mainitsi ainakin Virtain Isonevan ja Perhon Meranevan, joille Vapo on hakenut lupaa ja jotka kuuluisivat hänen mielestään luokkaan 4. Vapon mielestä suot ovat luokkaa 3.

    ”Luokitus on tulkinnanvaraista”, Vapon toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny sanoi.

    Ympäristöministeriön virkamies Ilkka Heikkinen kertoi, että hänen vetämä työryhmä paneutuu suoluokitukseen keväällä.

    Vapo lupasi myös, että vuodesta 2016 lähtien uudet tuotantosuot vähentävät alapuoliseen vesistöön kohdistuvaa kiintoaine- ja humuskuormitusta verrattuna lähtötilanteeseen ennen turvetuotannon aloittamista. Lisäksi kaikki tuotantosuot ovat tuotantokaudella päästötarkkailussa ja puolet tuotantoalueista ympärivuotisessa päästötarkkailussa.

    Sähköiseksi kaavailtu turveseminaari jäi odotettua rauhallisemmaksi, kiivasta väittelyä ei nähty.

    ”Jos turvetuotantoalueen jätevedet tosiaan puhdistetaan, niin hyvä. Sen jälkeen voidaan keskittyä, miten metsäojitusalueiden päästöt saadaan kuriin”, Puulan rannalla asuva Pekka Oranen totesi.

    Artikkelin aiheet
    suoluokitus
    turvetuotanto
    Vapo
    ympäristönsuojelu
    turveseminaari
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle