• Tutkijat löysivät muovia hajottavan entsyymin, joka voi mullistaa jäteongelmien ratkaisun

    Alun perin muovia syövä bakteeri löytyi japanilaiselta kaatopaikalta.
    Muovijätteen kierrättäminen uusiksi tuotteiksi on ongelmallista.
    Muovijätteen kierrättäminen uusiksi tuotteiksi on ongelmallista. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    17.4.201819:03
    Terhi Pape-Mustonen

    Tutkijat ovat kehittäneet entsyymin, joka pilkkoo muovia. Löytö pohjautuu japanilaiselta kaatopaikalta vuonna 2016 löytyneeseen bakteeriin, joka pystyy pilkkomaan muovia ravinnokseen.

    Tutkijat selvittivät entsyymin toimintaa ja mutatoivat sitä vahingossa saaden sen toimimaan entistä paremmin.

    "Oli melkoinen shokki huomata, että olimme parantaneet entsyymiä. Se on erinomainen ja tärkeä löytö", professori John McGeehan Portsmouthin yliopistosta kommentoi The Guardian lehdelle.

    Entsyymi pilkkoo muovia jo parissa päivässä, kun esimerkiksi valtamerissä sen häviämiseen kuluu satoja vuosia. Tutkijat ovat optimistisia sen suhteen, että prosessia voidaan nopeuttaa vielä tästäkin ja siitä saadaan käyttökelpoinen suurten muovimäärien hävitykseen.

    "Toivomme, että entsyymi voi palauttaa muovin sen alkuperäisiin raaka-aineisiin, jolloin se voidaan kierrättää", McGeehan kertoo.

    "Se tarkoittaisi, ettei meidän enää tarvitse pumpata öljyä ja se vähentäisi muovin määrää ympäristössä."

    Maailmassa myydään The Guardianin mukaan joka hetki noin miljoona muovipulloa. Vain 14 prosenttia niistä kierrätetään.

    On kuitenkin tärkeää, että entsyymia testataan tarkkaan ennen sen käyttöönottoa.

    Professori Adisa Azapagic Manchesterin yliopistosta korostaa, että on tärkeää ettei muoviongelmaa ratkaista tavalla, joka aiheuttaisi esimerkiksi merkittäviä kasvihuonekaasupäästöjä.

    Suomessa mikromuovia löytyy paitsi Itämerestä, myös järvistä. Muovin osuuden arvioidaan olevan kaikista rannoilta löytyneistä roskista noin 80 prosenttia.

    Veteen joutuessaan muovi jauhautuu mikromuoviksi, jota lopulta löytyy juomavedestämmekin. Muovi myös sitoo itseensä runsaasti haitallisia aineita ja kemikaaleja.

    The Guardian: Scientists accidentally create mutant enzyme that eats plastic bottles

    Artikkelin aiheet
    muovia hajoittava entsyymi
    jäteongelma
    muovin kierrätys
    mikromuovi
    ympäristönsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle