• Siviilipalveluskeskus: perjantaina erosi reservistä historiallisen monta henkilöä – lauantainakin erosi yli sata

    Siviilipalveluskeskuksen mukaan tavallista suuremmat reservistä eroavien määrät jatkuivat edelleen lauantaina. Eroaalto alkoi sen jälkeen, kun puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi aikovansa etsiä keinoja eroamisen estämiseksi.
    Perjantaina hakemuksia tehtiin 293 kappaletta. Siviilipalveluskeskuksen arvion mukaan lukumäärä on historian suurin yhden päivän osalta.
    Perjantaina hakemuksia tehtiin 293 kappaletta. Siviilipalveluskeskuksen arvion mukaan lukumäärä on historian suurin yhden päivän osalta. Kuva: LEHTIKUVA / Jarno Mela
    Uutiset|Yhteiskunta
    4.2.202412:10
    STT

    Lauantain aikana 116 ihmistä haki täydennyspalvelukseen eli siviilipalvelusvelvolliseksi, kerrotaan Siviilipalveluskeskuksesta STT:lle.

    Perjantaina hakemuksia tehtiin 293 kappaletta. Siviilipalveluskeskuksen arvion mukaan lukumäärä on historian suurin yhden päivän osalta.

    Reservistä siviilipalvelukseen siirtyminen on kasvanut merkittävästi sen jälkeen, kun puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoi etsivänsä oikeudellisia keinoja, jotta Puolustusvoimien reservistä ei pystyisi eroamaan.

    Artikkelin aiheet
    siviilipalvelus
    reservi
    puolustusministeriö
    Antti Häkkänen
    eroaalto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle