• päivän kysymys Miksi miehiähalutaanlukijoiksi?

    Uutiset
    5.11.201415:00
    JUHANI VIITALA

    Miehiä haastetaan lukemaan lapsille päiväkodeissa ja kouluissa.

    Suunnittelija Sari Manninen Vanhempainliitosta, mitä miesten viikon kampanjalla tavoitellaan?

    Meillä on tässä kaksoisagenda. Poikia varsinkin pitää innostaa lukemaan. Lukevista miehistä saadaan roolimalleja. Tavoite on madaltaa kodin ja koulun yhteistyötä. Vanhempi näkee lapsensa arkea ja käyttäytymistä ryhmässä. Ongelmien ratkaisu ja vastakkainasettelu helpottuu, kun opettajan kanssa on vuorovaikusta. Yhteydenpito vähenee, kun lapsi siirtyy päiväkodista kouluun.

    Millaisia eroja poikien ja tyttöjen lukutaidoissa on?

    Tyttöjen ja poikien erot lukutaidoissa ovat suuremmat kuin muualla, vaikka kansainvälisen Pisa-tutkimuksen mukaan Suomi on lukutaidon kärkeä maailmassa. Kolme heikkoa lukijaa neljästä on poikia Suomessa.

    Maanantaina päättyi ilmoittautuminen kampanjaan. Mikä on tulos?

    Virallisesti ilmoittautui 50 päiväkotia ja koulua. Uskoisin sivuillamme käyntien perusteella pariinsataan mukaan lähtijään. Enemmistö on kaupungeista, ehkä kolmasosa on maaseudulta.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    miesten viikko
    lukeminen
    lukutaito
    Vanhempainliitto
    lapset ja koulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria