• Kukkien laatutuottajat haluavat pitää maaseudun asuttuna

    Vuoden paras kukkaviljelmä on Puutarha Rauno Nieminen Honkajoelta.
    Vuoden parasta kukkatarhaa pitävät Marjo (vas.), Tuula ja Rauno Nieminen.
    Vuoden parasta kukkatarhaa pitävät Marjo (vas.), Tuula ja Rauno Nieminen. Kuva: Onni Ojala
    Uutiset
    29.10.202018:00
    Maija Ala-Siurua

    Vuoden paras kukkaviljelmä Puutarha Rauno Nieminen arvostaa kotimaisuutta ja paikallisuutta.

    Puutarhan yrittäjät kertovat Kauppapuutarhaliiton tiedotteessa haluavansa pitää maaseudun elävänä ja tarjota lähiseudun asiakkaillemme monipuolisesti lähikukkia, mutta myös muita puutarhatuotteita.

    Yrityksen perustivat Rauno ja Tuula Nieminen vuonna 1980. Nyt mukana on myös tytär Marjo Nieminen. Kukkien lisäksi puutarha kasvattaa avomaavihanneksia ja marjoja.

    Puutarha Rauno Nieminen sijaitsee Honkajoella ja palkinto jaettiin keskiviikkona 28.10. Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksessa.

    Puutarha keskittyy kevätsesonkiin, joka alkaa orvokeilla maaliskuussa. Tosin valmistautuminen kevääseen ja kesään lähtee käyntiin jo tammikuussa kylvöillä. Muualta ostettavat kukkien pikkutaimet ja pistokkaat saapuvat tammi–maaliskuussa.

    Syksyllä valikoimiin tulevat joulutähdet.

    Vuodessa puutarha kasvattaa noin 200 000 kukkaa. Ne myydään suoraan puutarhalta kukkakaupoille, puutarhamyymälöille ja seurakunnille.

    Puutarhan yhteydessä oleva myymälä on avoinna ympäri vuoden.

    Yrityksellä on kasvihuoneita noin 6 500 neliömetriä. Kokonsa puolesta yritys on Kauppapuutarhaliiton mukaan selvästi suurempi kuin vastaavan kaltaiset lähikukkaviljelmät Suomessa.

    Sesonkiaikana yritys työllistää 40 henkilöä.

    Kukkien laatutuottajapalkinnon myöntää vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien.

    Lue myös:

    Kotimaisuuden ja kestävyyden puolesta liputtava Pinsiön Taimisto nimettiin Vuoden laatutuottajaksi

    Artikkelin aiheet
    Puutarha Rauno Nieminen
    Honkajoki
    kukkaviljelmä
    kotimaisuus
    maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria