• Luomu vetää väkeämarketteihin ja erikoismyymälöihin

    Uutiset
    27.3.201315:00
    Maija Ala-Siurua

    Tavallinen luomu sopii oikein hyvin myös marketteihin, eivätkä suuret kaupat luomuvalikoimineen uhkaa erikoisliikkeitä.

    Erikoiskauppojen on vain pidettävä visusti huolta, että niistä saa aina jotain sellaista, mitä muualta ei saa, sanoo luomuasiantuntija Marika Auersalmi Mabio Oy:stä.

    ”Erikoiskauppa on vakuuttanut ketjukaupalle ja tuottajille, että luomu on kannattavaa liiketoimintaa pitämällä sitä tarjolla silloinkin, kun muilta luonnonmukaisesti tuotetut tavarat ovat puuttuneet.”

    Johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä uskoo luomun mahdollisuuksiin.

    ”Erikoiskaupat kasvattavat kuluttajia luomuun ja vahvistavat luomutrendiä. Se näkyy myönteisesti päivittäistavarakaupan luomumyynnissä.”

    Ihmisten kiinnostus ympäristön vaalimiseen sekä eläinten hyvään kohteluun ovat esimerkkejä luomumyynnin kirittäjistä.

    Markkinoiden kehittymistä on jarruttanut kuluttajien hyvä kuva kotimaisesta perusmaataloudesta.

    ”Luomun lisäarvon hahmottaminen hyviksi koettujen tavanomaisten tuotteiden rinnalla ei ole ollut kuluttajalle helppoa.”

    Luomua ostetaan sekä tietoon että mielikuviin nojautuen. Niemisen mukaan luomumyynnin suurimmat uhat liittyvätkin mielikuvien paikkansa pitävyyden osoittamiseen.

    Tampereen Ruohonjuuren myymäläpäällikkö Katri Aro-Kananen uskoo, että Suomeen tulee lisää ekologisiin tuotteisiin erikoistuneita kauppoja, jopa luomumarketteja.

    ”Tavallisista supermarketeista ei muodostu luomun tyyssijoja, vaikka se olisi tietysti ihanne.”

    Pro Luomu arvioi luomun markkinaosuuden viime vuoden myynnistä olevan 1,6 prosenttia koko maassa ja pääkaupunkiseudulla 2,5 prosentin luokkaa.

    ”Pääkaupunkiseutu on luomun kasvun veturi, mutta suunta kokonaisuutena on hyvä ja myynnin kasvu tavoitteiden mukaista”, Nieminen sanoo.

    Suomen ostetuin yksittäinen luomutuote on maito. Lähes viidennes luomun kokonaismyynnistä tulee nestemäisistä maitotaloustuotteista.

    Hedelmien ja vihannesten osuus on samaa luokkaa kuin maidon. Tuoreita leipomotuotteita on myynnistä noin kymmenesosa.

    Nielsen kuluttajapaneelin keräämien tietojen mukaan luomun markkinaosuus on muutamissa tuoteryhmissä selvästi suurempi kuin luomun kokonaismarkkinaosuus 1,6 prosenttia.

    Esimerkiksi luomuhiutaleiden markkinaosuus omassa tuoteryhmässään on yli 10 prosenttia, luomuruokaöljyn lähes 10 prosenttia ja luomukananmunien runsaat 8 prosenttia.

    Tummista leivistä eli ruisleivistä noin 5 prosenttia on luomua.

    Euroopassa luomua ostetaan eniten Saksassa. Muita vahvoja luomukulutusmaita ovat Ranska, Britannia ja Italia.

    Suurin markkinaosuus luomulla on Tanskassa, yli 7 prosenttia maan kaikesta ruoka- ja juomamyynnistä.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luomu
    päivittäistavarakauppa
    erikoismyymälät
    ruokatrendit
    kuluttajakäyttäytyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle