• Metsät kansan rikkaus

    Uutiset
    10.9.201416:00
    MT toimitus

    Viime aikojen kiistely Metsähallituksesta on liittynyt lakimuutokseen, jolla vanha ”metsävaltio” yhtiöitettäisiin puuntuotannosta vastaavaksi liikelaitokseksi. Samalla siitä erotettaisiin metsien suojelu ja virkistyskäyttö, joita jatkossakin ohjattaisiin ympäristöministeriöstä.

    Metsähallituksen jakaminen on ollut kokoomuksen ja vihreiden hanke, jolle SDP oli hallituksessa luvannut tukensa. Oppositiossa keskusta ja perussuomalaiset ovat arvostelleet hanketta jyrkästi.

    Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) pani yhtiöittämisen lopulta jäihin, kun demarit vetivät tukensa lakimuutokselta. Aikalisä tuli tarpeeseen.

    Yhtiöittämiskysymys on syytä harkita uudelleen. Sen perusteluna oli alun perin EU:n vaatimus. EU ei kuitenkaan yhtiöittämistä vaadi.

    Valtion metsissä on turvattava arvokkaan omaisuuden taloudellisesti järkevä hoito. Se on kyettävä sovittamaan yhteen metsien virkistyskäytön ja luontoarvojen vaalimisen kanssa. Metsähallituksen hajottaminen tuskin edistää vaatimusten toteutumista.

    Valtion metsäomaisuus on koko kansan rikkaus. Sen hoitaminen vaatisi nykyistä jäntevämpää omistajapolitiikkaa.

    Omistajaohjaus toteutuisi parhaiten, jos kahden vastuuministeriön sijasta metsiä johdettaisiin yhdestä eli maa- ja metsätalousministeriöstä. Nykymallin ristiriidat ovat johtaneet jo siihen, että valtio joutuu myymään maitaan oman virastonsa tulostavoitteen vuoksi.

    Metsähallitus saa lokakuun alussa uuden toimitusjohtajan, kun Esa Härmälä aloittaa tehtävässä. Kuvaavaa on, että vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ehti politikoimaan tässäkin pitkittämällä Härmälän nimitystä viikolla.

    Muun työkokemuksensa lisäksi Härmälä ehti valvoa yksityismetsien etuja MTK:n puheenjohtajana reilun vuosikymmenen. Metsähallituksen tuleva johtaja taitaakin ymmärtää, ettei mikään talo voi pitkään elää maitaan myymällä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    metsäpolitiikka
    valtionomaisuus
    Ympäristöministeriö
    maa- ja metsätalousministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle