• SAK: Alkuvuodesta on irtisanottu lähes 5 400 ihmistä

    Uutiset
    25.6.201510:12
    STT

    Alkuvuonna on irtisanottu lähes 5 400 työntekijää, kertoo Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK.

    SAK:n mukaan määrä on kutakuinkin sama kuin viime vuonna. Kesää kohti irtisanomisia on tehty enemmän.

    Irtisanomiset jakaantuivat tasaisesti yksityisille palvelualoille ja teollisuuteen. Teollisuudessa eniten työntekijöitään irtisanoivat teknologiateollisuuden yritykset.

    Alkuvuoden suurin irtisanoja oli Tieto, joka irtisanoi maaliskuussa 435 työntekijäänsä. Seuraavaksi tulivat Sandvik (340 irtisanottua), Posti (319) ja UPM-Kymmene (300).

    Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä oli alkuvuonna yhteensä reilut 41 000 työntekijää, joka on yli 14 000 vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

    SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen näkee loppuvuodessa varovaista toivoa paremmasta, vaikka alkuvuoden irtisanomismäärät ja toukokuun työttömyysluvut ovatkin synkät.

    Hänen mukaansa teollisuuden kiinteät investoinnit ovat nousemassa viimevuotista korkeammalle, mikä voi piristää työllisyystilannetta. Hän toteaa, että se pitää pystyä kääntämään todelliseksi kasvuksi ja uusiksi työpaikoiksi.

    Artikkelin aiheet
    samanalaiset irtisanomiset
    työllisyys Suomessa
    SAK
    teollisuus
    yt-neuvottelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle