• Tutkimus: Yhä useampi suomalaisnuori on altis nettiriippuvuudelle – "Yksinäiset nuoret ovat riskissä addiktoitua"

    Riski haitalliseen netinkäyttöön ajautumiseen oli korkeimmillaan 16-vuotiaana. Ongelmallinen käyttö oli yleisempää pojilla.
    Videopelin pelaamista. Kuvituskuva.
    Videopelin pelaamista. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    16.2.202121:32
    STT

    Korona-aika on lisännyt suomalaisnuorten pakonomaisen netin käytön riskiä, selviää Child Development -tiedejulkaisun tutkimuksesta. Haitallinen käyttö linkittyy etenkin nuorten yksinäisyyteen.

    Nuorten haitallista netinkäyttöä selvittäneessä tutkimuksessa oli mukana 1 750 suomalaisnuorta. Heitä tutkittiin kolme kertaa: 16-, 17- ja 18-vuotiaina.

    Riski haitalliseen netinkäyttöön ajautumiseen oli korkeimmillaan 16-vuotiaana. Ongelmallinen käyttö oli yleisempää pojilla.

    Pakonomainen käyttö voi olla esimerkiksi peliriippuvuutta tai sosiaalisessa mediassa jatkuvaa tykkäysten seuraamista ja itsensä vertaamista muihin.

    "Korona-aikana nuorten yksinäisyys on lisääntynyt voimakkaasti. Netistä haetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yksinäiset nuoret suuntaavat nettiin ja ovat riskissä addiktoitua siihen. Nettiriippuvuus voi edelleen lisätä heidän pahoinvointiaan kuten masennusta", tutkimuksen vetäjä, Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro sanoo tiedotteessa.

    Osalla nuorista nettiongelma jatkuu aikuisuuteen, osalla taas lievenee iän karttuessa. Ongelmallisen käytön väheneminen liittyy esimerkiksi nuoren itsesäätelyn lisääntymiseen, aivojen muokkautumiseen ja koulutuksen saamaan huomioon.

    "On lohdullista, että netin ongelmallinen käyttö on mukautuvaa ja muuttuu usein myöhäisnuoruudessa ja siirtymässä aikuisuuteen. Asiaan kannattaa siis kiinnittää huomiota niin kouluissa kuin kotona. Myös yksinäisyyteen puuttuminen toimii tärkeänä väylänä estää liiallista internetin käyttöä", Salmela-Aro sanoo.

    Tutkimuksen mukaan etäisten vanhempien lapset ovat suuremmassa riskissä ajautua haitalliseen netinkäyttöön. Tutkimukseen osallistuneilla pakonomainen netinkäyttö oli yhteydessä myös masennukseen. Masennus ennusti ongelmallista internetin käyttöä, ja ongelmallinen käyttö lisäsi masennusta entisestään.

    Artikkelin aiheet
    nettiriippuvuus
    suomalaisnuoret
    yksinäisyys
    masennus
    korona-aika
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria