• Ranska luonnoksesta: Ilmastosopimuksessa on kunnianhimoa

    Iltaa tarvitaan vuoden 2015 ilmastokokouksessakin, ennen kuin tuloksia nähdään. Ranska on kutsunut Pariisissa neuvottelijat koolle lauantaina illansuussa.
    Suomessa ilmastonmuutos on näkynyt poikkeuksellisten tulvien esiintymisenä eri vuodenaikoihin. Kesällä 2012 monet joet nousivat pelloille.
    Suomessa ilmastonmuutos on näkynyt poikkeuksellisten tulvien esiintymisenä eri vuodenaikoihin. Kesällä 2012 monet joet nousivat pelloille. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    12.12.201515:47
    MT toimitus

    Ranskan ulkoministerin Laurent Fabiuksen mukaan yöllä viimeistelty luonnos uudeksi ilmastosopimukseksi on kunnianhimoinen. Ilmaston lämpeneminen halutaan pysäyttää selvästi alle 2 celsiusasteeseen niin, että pyrkimyksenä on jopa 1,5 astetta.

    Kahden viikon ilmastokokousrupeaman päätteeksi Fabius sai kokousväeltä isot suosionosoitukset. Hän kutsui sopimusta historialliseksi käännekohdaksi, jos se hyväksytään.

    "Maailma pidättää nyt henkeään", selvästi liikuttunut ulkoministeri sanoi.

    Sopimusluonnoksen esittelytilaisuuteen osallistui myös Ranskan presidentti Francois Hollande, joka vetosi sopimuksen hyväksymisen puolesta.

    Samaa toivoi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, joka sanoi miljoonien ihmisten katsovan nyt Pariisiin.

    Yksi neuvotteluiden kiperistä kohdista on ollut rikkaiden köyhille maille maksamat ilmastokorvaukset. Sopimustekstin mukaan vuodesta 2020 lähtien kootaan vuosittain vähintään 100 miljardia dollaria (92 miljardia euroa), joilla autetaan kehitysmaita selviämään ilmastonmuutoksesta.

    Kansalliset suunnitelmat ilmastonlämpenemisen pitämiseksi kurissa tarkistetaan viiden vuoden välein.

    Sopimusteksti on nyt lähes 200 kokousmaan arvioitavana. Maiden on määrä ottaa myöhemmin iltapäivällä kantaa siihen, hyväksyvätkö he sopimusluonnoksen.

    Taalas Ylelle: Puolitoista astetta ei ole realismia

    Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas pitää tavoitetta rajoittaa lämpeneminen 1,5 asteeseen liian tiukkana toteutuakseen helposti.

    "Rehellisesti sanottuna se ei ole kovin realistinen, mutta on hyvä, että pyritään korkeampaan kunnianhimotasoon kuin pöydällä olevaan noin kolmeen asteen vähennykseen, joka tähänastisilla lupauksilla tultaisiin saavuttamaan", Taalas totesi Ylen Ykkösaamussa.

    Pariisista perjantaina saapunut Taalas totesi, että lähivuosina ilmastonmuutos kuitenkin pahenee ennen kuin Pariisista mahdollisesti syntyvät päätökset alkavat vaikuttaa.

    "Näemme jo tällä hetkellä merkittävästi ilmastonmuutoksen haittavaikutuksia. Sään ääri-ilmiöitä ja niihin liittyviä tuhoja on havaittu kaikkialla maailmassa."

    MT:n toimittaja Katja Lamminen seuraa neuvottelujen viime hetkiä Pariisissa ja raportoi illalla tilanteesta.

    Ylen uutinen Petteri Taalaksen haastattelusta

    Artikkelin aiheet
    ilmastosopimus
    Pariisin ilmastokokous
    Ranska
    ilmastonmuutos
    Laurent Fabius
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle