• Suomalaisille hyvät sijoitukset Jyväksylän MM-rallista – Esapekka Lappi ajoi kolmanneksi ilman tuulilasia

    Rallissa koettiin viikonloppuna hurjia käänteitä.
    Jyväskylän MM-ralli keräsi paikalle runsain joukoin katsojia.
    Jyväskylän MM-ralli keräsi paikalle runsain joukoin katsojia. Kuva: Toni Ollikainen/AKK
    Uutiset|Autot
    7.8.202214:40
    Anniina Jokinen

    Suomalaisilla oli onnistunut viikonloppu Jyväskylän MM-rallissa. Kilpailussa toisella ja kolmannella sijalla olivat Kalle Rovanperä ja Esapekka Lappi. Voiton vei Viron Ott Tänak.

    Rovanperä johtaa rallin MM-sarjaa. Viikonlopun onnistuminen kirkasti nuoren miehen kärkisijaa entisestään.

    Lapille sunnuntain kolmas pätkä oli melkoinen jännitysnäytelmä: hän ajoi ulos tieltä ja auto pyöri kolmesti katon kautta ympäri. Lappi pääsi kuitenkin maaliin asti, sillä auto jäi pyörilleen.

    Päästöspätkälle Lappi lähti ilman tuulilasia. Siitä huolimatta hänen onnistui ajaa kolmanneksi.

    Rallin WRC2-luokassa voittoon ajoi Teemu Suninen. Emil Lindholm ylsi toiselle sijalle ja varmisti Suomelle kaksvoisvoiton.

    Artikkelin aiheet
    MM-ralli
    ralli
    Jyväskylä
    Esapekka Lappi
    Kalle Rovanperä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla