• Suomessa 360 uutta koronatartuntaa – Koko pandemiassa lähes joka kolmas tautitatapaus Helsingissä

    Kahdessa viikossa tartuntuntoja on tullut 867 enemmän kuin aiemmin samassa ajassa.
    Yhteensä tartuntoja on pandemian alusta saakka raportoitu Suomessa 30 810.
    Yhteensä tartuntoja on pandemian alusta saakka raportoitu Suomessa 30 810. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    13.12.202013:51
    STT

    Suomessa on raportoitu 360 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

    Kahden viime viikon aikana on kokonaisuudessaan todettu 6 181 koronatartuntaa, mikä on 867 enemmän kuin aiemmin. Tätä edeltävien kahden viikon aikana tartuntoja raportoitiin 5 314.

    Yhteensä tartuntoja on pandemian alusta saakka raportoitu 30 810. Eniten tartuntoja on todettu Helsingissä, jossa on raportoitu 9 249 tautitapausta, siis lähes kolmannes koko maan luvusta. Espoossa on todettu 3 361 tartuntaa ja Vantaalla niitä on raportoitu 3 185. Seuraavaksi eniten tartuntoja on raportoitu Turussa, 1 422 kappaletta ja Oulussa, jossa on vahvistettu 985 tartuntaa.

    Parantuneita arvioidaan olevan noin 20 000 eli vajaa 70 prosenttia todetuista tartuntatapauksista.

    Taudin ilmaantuvuusluku on koko Suomessa noin 107 tartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon aikana. Edeltävän kahden viikon ilmaantuvuusluku oli noin 95.

    Koronavirukseen liittyviä kuolemia on tähän mennessä raportoitu 453.

    THL ilmoittaa tautiin liittyvät kuolemat sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien potilaiden määrän kolmesti viikossa, maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Arvio parantuneiden määrästä päivitetään keskiviikkoisin.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Suomi
    THL
    Helsinki
    pandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena