• Yle: Tulipalo Vaaran sahalla Tervolassa ja hakekasassa Kemissä

    Sahan oma väki sai palavan katon sammumaan nopeasti, suurtuholta vältyttiin
    Uutiset
    24.9.201617:20
    Jouko Kyytsönen

    Lapin pelastuslaitoksella oli poikkeuksellisen kiireistä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Ensimmäiseksi pelastuslaitos sai hälytyksen Tervolaan, jossa Veljekset Vaaran saha oli tulessa, Yle kertoo.

    Saha pelastui suurelta tuholta sopimuspalokunnan sekä tehtaan oman väen tehokkaan ja ripeän toiminnan ansiosta. Palo oli sahan kattorakenteissa, jossa suurtehoimuri oli syttynyt palamaan.

    Tervolan sopimuspalokunnan yksikönjohtaja havaitsi palon sattumalta puoli yhdeksän aikaan illalla, jolloin hän oli nähnyt sahan katolla palavan soihdun.

    Paloa sammuttamaan hälytettiin tehtaan oma organisaatio ja sopimuspalokunta.

    "Tehtaan oma suojelu toimi todella erinomaisesti. Näki, että siellä suojellaan omaa työpaikkaa. Varsinainen palokunta oli kaukana", kiittelee päivystävä palomestari Lauri Manninen.

    Pelastuslaitokset omat yksiköt ehtivät paikalle viiveellä, mutta tärkein työ oli siinä vaiheessa jo tehty.

    Lauantaiaamuna hieman ennen yhdeksää Kemin palokunnan autot hälytettiin sammuttamaan Vilmilän jäteasemalla leimahtanutta hakekasaa.

    Kahden tuhannen kuution hakekasan keskellä sijainnut palopesäke löytyi aamupäivään mennessä, mutta puuaineksen kytemisen vuoksi palokunta joutuu päivystämään paikalla iltaan saakka.

    Hakekasan palaminen sai aikaan runsaasti savua, mutta se ei ollut erityisen vaarallista, sillä palava aines oli puuta. Päivystävän palomestarin arvion mukaan jätekeskuksen väki joutuu vahtimaan kytevää haketta useamman päivän ajan.

    Perjantaina paloi myös Kemin keskustassa kerrostaloasunto. Kolme henkilöä vietiin sairaalaan, jossa yksi menehtyi.

    Torniossa paloi rivitaloasunto myöhemmin yöllä. Pelastuslaitos ehti paikalle ripeästi ja palo rajoittui yhteen asuntoon, joka tuhoutui käyttökelvottomaksi.

    Artikkelin aiheet
    tulipalo
    pelastuslaitos
    Tervola
    Kemi
    Vaaran saha
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria