• MTV muuttaa Pöllölaaksosta Helsingin Vallilaan

    Yhtiö ehti toimia Ilmalassa vuodesta 1967 asti. Muutto on vuoden 2022 lopulla.
    Mediayhtiö MTV muuttaa vuoden 2022 lopussa uusiin tiloihin. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    Mediayhtiö MTV muuttaa vuoden 2022 lopussa uusiin tiloihin. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    13.8.202012:25
    STT

    MTV muuttaa Helsingin Vallilan Konepajan alueelle vuoden 2022 lopussa. Tiedotteen mukaan yhtiön vuokrasopimus Ilmalassa, eli tutummin Pöllölaaksossa, päättyy tammikuussa 2023. Vallilaan siirtyvät koko MTV:n henkilöstö ja yhtiön kumppanit. Yhtiö ehti toimia Ilmalassa vuodesta 1967 asti.

    Yhtiön tarkoituksena on vuokrata noin 70 prosenttia Vallilan Konepajan alueelle rakennettavista Fredriksbergin D-talon tiloista. Tiloihin muuttaa yli 300 media-alan työntekijää sekä yhtiön kumppaneita.

    Mediayhtiö MTV:n juuret ulottuvat tv-toiminnan alkuaikoihin 1950-luvun Suomessa. Nykyisin yhtiöllä on kolme maksutonta valtakunnallista televisiokanavaa Suomessa. Yhtiön omistaa ruotsalaisen Telia Companyn tytäryhtiö TV4 Media.

    Artikkelin aiheet
    MTV
    muutto
    Helsinki
    Vallila
    TV4 Media
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria