• Kova tuuli tuivertaa Länsi- ja Pohjois-Suomea – "Viisi astetta ei tunnu viideltä asteelta"

    Ajokelin varoitetaan muuttuvan huonoksi illasta alkaen Keski-Pohjanmaalta Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.
    Merialueille luvataan tuulta jopa 19 metriä sekunnissa lukuun ottamatta Suomenlahden itäosaa ja Saimaata.
    Merialueille luvataan tuulta jopa 19 metriä sekunnissa lukuun ottamatta Suomenlahden itäosaa ja Saimaata. Kuva: LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Uutiset
    15.3.202011:30
    STT

    Tänään on odotettavissa kovaa tuulta Suomen länsi- ja pohjoisosiin, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

    Ennusteen mukaan etelätuuli voimistuu maa-alueilla Lapissa hyvin puuskaiseksi jo yöllä. Aamupäivällä tuulet yltävät maan länsiosaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Näille alueille sekä Keski-Suomeen on annettu tuulivaroitus, joka mukaan tuuli voi sunnuntaina kaataa yksittäisiä puita ja aiheuttaa lyhyitä sähkökatkoja.

    "Todennäköisesti tuuli ei yllä missään myrskylukemiin", sanoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta.

    Hänen mukaansa puuskat voivat yleisesti olla 15–20 metriä sekunnissa. Kovempia puuskia odotetaan Pohjanmaan rannikkovyöhykkeelle ja Meri-Lappiin

    Myös merialueille luvataan tuulta jopa 19 metriä sekunnissa lukuun ottamatta Suomenlahden itäosaa ja Saimaata. Varoitukset ovat voimassa iltaan asti.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan sunnuntain vastainen yö on kylmä ja selkeä, mutta aamupäivällä sää lauhtuu. Illalla lännestä saapuu sadealue maan keski- ja pohjoisosaan.

    Tuovinen kertoo, että tuuli tuo lauhaa ilmaa ja päivällä lämpötilat nousevat yleisesti ainakin lännessä plussan puolelle.

    "Tuuli tekee taas sen, että vaikka mittari näyttäisi viittä astetta, niin ei se tunnu viideltä asteelta. Siitä helposti voi ottaa pois pari, kolme astetta tuon tuulen takia", Tuovinen sanoo.

    Ajokelin varoitetaan muuttuvan huonoksi illasta alkaen Keski-Pohjanmaalta Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Erittäin huonoa ajokeliä on luvassa Pohjois-Pohjanmaan länsiosiin sekä Lounais-Lappiin Perämeren alueelle. Liikennettä haittaavat lumi- ja räntäsade. Varoitukset ovat voimassa sunnuntai-illasta maanantaipäivään.

    Artikkelin aiheet
    sää
    tuuli
    Lapin sää
    ajokeli
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria