• Viiden vuorokauden sää Sää eilen Sää on suuressa osassa maata epävakaista

    Uutiset
    20.8.201416:00
    MT toimitus

    VIIDEN VUOROKAUDEN AIKANA sää jatkuu monin paikoin epävakaisena. Pilvisyys vaihtelee puolipilvisestä pilviseen ja sade- ja ukkoskuuroja tulee yleisesti, Lapissa sade voi jakson alkupuolella ajoittain olla myös jatkuvampaa. Viikonloppuna sää poutaantuu maan pohjoisosassa hieman, mutta etenkin maan etelä- ja keskiosassa sade- ja ukkoskuuroja tulee yhä monin paikoin. Päivälämpötila on 11 ja 18 asteen välillä, Pohjois-Lapissa on hieman viileämpää. Yön alin lämpötila on pääosin 5 ja 13 asteen välillä.

    JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ on 10–30 milliä ja Lapissa pääosin 2–10 milliä. Sademäärissä on suurta paikallista vaihtelua sateiden kuuroluontoisuudesta johtuen.

    SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana sää jatkuu epävakaisena ja lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden tavanomaisia.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    Suomi
    Lappi
    sade
    ukkonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria