• Nahistunutkin vihannes on usein kelpo raaka-aine

    Laura Väänänen kunnosti kaupan hylkäämää kukkakaalia kasvisruokaa varten Haaga-Helian opetuskeittiössä tiistaina. Kari Salonen
    Laura Väänänen kunnosti kaupan hylkäämää kukkakaalia kasvisruokaa varten Haaga-Helian opetuskeittiössä tiistaina. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    6.11.201315:00
    Juhani Reku

    Helsingin Narinkkatorilla jaetaan tänään keskiviikkona ihmisille ilmaiseksi kasvisruokaa, jonka raaka-aineet olisivat muuten päätyneet jätteeksi.

    ”Haluamme kasvisruokaa tarjoamalla muistuttaa ihmisiä siitä, että vihanneksia heitetään kodeissa pois kaikkein eniten. Ihmiset eivät enää osaa laittaa ruokaa nahistuneista mutta täysin käyttökelpoisista kasviksista”, kertoo asiantuntija Elina Ovaskainen Motivasta.

    Motiva on mukana järjestämässä Narinkkatorin tapahtumaa. Ruokaan käytetyt kasvikset ovat peräisin S-ryhmän ruokakaupoista ja Inexin tukusta.

    Tapahtumassa jaettavia ruokia valmistettiin Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun opetuskeittiöissä tiistaina.

    ”Tämäkin olisi päätynyt roskikseen”, puuskahtaa yksi tapahtuman taustavoimista, keittiömestari Jaakko Nuutila esitellessään virheetöntä ja tuoretta kukkakaalia.

    Muoviin käärittyinä kukkakaalit näyttivät vanhentuneilta, mutta keittiömestariopiskelijoiden käsittelyssä ne ovat hetkessä aivan priimaa.

    Opiskelijoiden suunnittelemaan, ratatouillea muistuttavaan ruokaan oli käytettävissä yli 1 000 kiloa kukkakaalia, lisäksi muun muassa parisataa kiloa tomaatteja, paprikoita sekä lukuisia muita vihanneksia ja mausteyrttejä. Muun muassa basilikaa S-ryhmä antoi tapahtumaa varten 60 ruukkua. Niistä 40 oli Nuutilan mukaan täysin käyttökelpoisia ja tuoreita.

    Helsingin lisäksi hävikkiviikon tapahtumia järjestetään kuudella muulla paikkakunnalla.

    JUHANI REKU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hävikkiruoka
    kasvisruoka
    vihannekset
    Motiva
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria