• Ruuan ostaminenverkosta lisääntyy

    Uutiset
    11.2.201315:00
    MT toimitus

    Ruuan ostaminen verkkokaupoista on vielä vähäistä. Ala kasvaa kuitenkin nopeasti.

    Tutkimuspäällikkö Reeta Sutinen TNS Gallupista toteaa, että viimeisen puolen vuoden aikana ruuan verkkokauppaan on tullut paljon uusia toimijoita, mutta osa on myös lopettanut.

    Ruuan verkkokauppa keskittyy tällä hetkellä pääkaupunkiseudulle.

    Kysyntää voisi olla muuallakin maassa, mutta harvaanasutulla alueella jakelukulut nousevat helposti korkeiksi suhteessa tuotteen arvoon.

    Sutinen sanoo, että verkkokaupan lisääntyminen riippuu nyt pitkälti tarjonnan ja logistiikan kehittymisestä.

    Kaupan isoista yrityksistä aktiivisin on ollut S-ryhmä. Sen Foodie-palvelusta voi ostaa kotiinkuljetuksella ruokaa pääkaupunkiseudulla, Kuopiossa ja Oulussa.

    Pienemmät verkkokaupat ovat§ usein erikoistuneet muun muassa luomuun sekä lähiruokaan.

    Verkkokauppaa vauhdittaa Itellan vuodenvaihteessa käynnistämä Termo-kylmäkuljetuspalvelun kuluttajajakelu.

    Sivu 7

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruoan verkkokauppa
    kuljetuspalvelut
    pääkaupunkiseutu
    lähiruoka
    logistiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle