• Kirkkonummen Sanomat: Sampo Terho ehdolle Uudeltamaalta

    Ministeri Sampo Terho vaihtaa vaalipiiriä kevään eduskuntavaaleihin.
    Viime vaaleissa Terho valittiin Helsingin vaalipiiristä. Lehtikuva / Vesa Moilanen
    Viime vaaleissa Terho valittiin Helsingin vaalipiiristä. Lehtikuva / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    6.2.201916:51
    STT

    Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho vaihtaa vaalipiiriä ja asettuu kevään eduskuntavaaleissa ehdolle Uudenmaan vaalipiirissä, kertoo Kirkkonummen Sanomat. Terho valittiin viime vaaleissa Helsingin vaalipiiristä.

    Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Terho kertoo lehdessä vaihtavansa vaalipiiriä, koska haluaa puolueen puheenjohtajana tukea puoluetta parhaalla mahdollisella tavalla. Uudenmaan piiri on maan suurin.

    Terhon mukaan puolue tavoittelee Uudeltamaalta ainakin kolmea paikkaa. Vaalipiirissä ovat ehdolla myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo ja puolustusministeri Jussi Niinistö.

    Uudenmaan piirin kansanedustajiin lukeutuu sinisistä myös ulkoministeri Timo Soini. Hän ei ole vielä kertonut jatkoaikeistaan.

    Artikkelin aiheet
    Sampo Terho
    Sininen tulevaisuus
    eduskuntavaalit
    Uusimaa
    Kirkkonummen Sanomat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria