• Koronatartunnan saanut kansanedustaja on Katri Kulmuni

    Kulmuni kertoi aiemmin sosiaalisessa mediassa altistuneensa koronalle ja joutuneensa sen takia kahden viikon kotikaranteeniin.
    Koronapandemian aikana kansanedustajilla on todettu muutamia tartuntoja. Kulmuni ei ole käynyt eduskunnassa yli kahteen viikkoon, joten tartuntavaaraa ei eduskunnassa ole.
    Koronapandemian aikana kansanedustajilla on todettu muutamia tartuntoja. Kulmuni ei ole käynyt eduskunnassa yli kahteen viikkoon, joten tartuntavaaraa ei eduskunnassa ole. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    14.5.202114:08
    STT

    Keskustan entinen puheenjohtaja Katri Kulmuni on saanut koronatartunnan, kertoo eduskuntatiedotus. Eduskunnasta kerrottiin aiemmin kansanedustajan tartunnasta, mutta nimeä ei julkistettu. Kulmuni antoi luvan nimensä julkistamiseen.

    Kulmuni ei ole käynyt eduskunnassa yli kahteen viikkoon, joten tartuntavaaraa ei eduskunnassa ole.

    Kulmuni kertoi aiemmin sosiaalisessa mediassa altistuneensa koronalle ja joutuneensa sen takia kahden viikon kotikaranteeniin.

    Koronapandemian aikana kansanedustajilla on todettu muutamia koronatartuntoja. Tartunnan ovat aiemmin saaneet ainakin Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Joonas Könttä (kesk.), Arto Satonen (kok.) sekä Tom Packalén (ps.). Rauhion mukaan kaikkiaan eduskunnassa on todettu alle kymmenen koronatartuntaa.

    Hallintojohtaja Pertti Rauhion mukaan nykyiset koronarajoitukset ja etätyösuositus jatkuvat eduskunnassa ainakin kesäkuun loppuun.

    "Tässä edetään varmasti varovasti ja tehdään päätöksiä hyvän tiedon pohjalta", Rauhio sanoi.

    Lue lisää: Kansanedustajalla todettu koronatartunta – ei tartuntavaaraa

    Artikkelin aiheet
    Katri Kulmuni
    koronatartunta
    eduskunta
    politikot
    koronapandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria