• Hätäilmoituksia tulkattiin viime vuonna ennätysmäärä – avuntarvitsija voi turhautua ja katkaista puhelun ennen tulkin tavoittamista

    Ukrainan kielen tulkkia tarvittiin vuonna 2021 vain kolme kertaa, kun vuonna 2023 määrä oli 267.
    Hätäkeskuslaitoksen mukaan hätäilmoituksia tulkattiin viime vuonna ennätysmäärä.
    Hätäkeskuslaitoksen mukaan hätäilmoituksia tulkattiin viime vuonna ennätysmäärä. Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uutiset|Yhteiskunta
    10.1.202410:41
    STT

    Hätäilmoituksia tulkattiin vuonna 2023 ennätysmäärä, kertoo Hätäkeskuslaitos.

    Viime vuonna tulkattiin hieman yli 1  050 hätäilmoitusta, mikä on lähes kaksinkertainen määrä vuoteen 2022 verrattuna. Tulkattuja kieliä oli yhteensä 29. Eniten puheluja tulkattiin venäjäksi, ukrainaksi ja arabiaksi.

    ”Niin kansalliset kuin kansainvälisetkin ilmiöt heijastuvat perinteisesti hätäilmoituksiin ja näkyvät näin myös hätäilmoitusten tulkkaustarpeessa. Ukrainan kielen tulkkia tarvittiin vuonna 2021 vain kolme kertaa, kun vuonna 2023 määrä oli 267. Venäjä ja arabia ovat olleet aina tulkatuimpien kielten kärjessä”, Hätäkeskuslaitoksen kehittämispäällikkö Tommi Hopearuoho sanoo tiedotteessa.

    Harvinaisten kielten kohdalla hätäkeskuspäivystäjän haasteena on tunnistaa kieli, jota soittaja puhuu. Hätäkeskuslaitoksen mukaan tulkkauksen tarvetta oli viime vuonna muun muassa darin, bosnian, tigrinjan ja serbian kielen hätäilmoituksille.

    "Mikäli avuntarvitsija ja päivystäjä eivät löydä kommunikointiin yhteistä kieltä, päivystäjä pyrkii selvittämään, mitä kieltä soittaja puhuu, jotta tulkki voidaan kutsua linjalle. Tulkit ovat tavoitettavissa sopimuskumppanimme kautta vuorokauden ympäri, mutta yhteyden saamisessa voi kestää minuutteja. Haasteena on se, että avuntarvitsija turhautuu odottamiseen ja katkaisee puhelun ennen tulkin tavoittamista”, Hopearuoho sanoo.

    Hätäkeskuspäivystäjä voi käyttää apunaan tulkkauspalvelua, jos yhteistä kieltä avuntarvitsijan kanssa ei löydy. Lähtökohtaisesti kotimaisten kielten lisäksi englanninkieliset puhelut käsitellään ilman tulkkausta. Hätäkeskuslaitoksen tarjoamalla tulkkauksella pyritään lisäämään yhdenvertaisuutta. Palvelu on ollut käytössä vuodesta 2013 alkaen.

    Artikkelin aiheet
    Hätäkeskuslaitos
    hätäilmoitukset
    tulkkaus
    Ukrainan kieli
    monikielisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle