• Kunta-alan uusi ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa työmarkkinaneuvotteluiden kariuduttua

    Työnantajapuolen laskelmien mukaan koko kunta-alaa koskevien palkkaohjelmien rahoitustarve olisi yhteensä yli 12 miljardia euroa viiden vuoden aikana.
    Hoitajat, varhaiskasvatuksen opettajat ja muut kunta-alan työntekijät vaativat tuntuvia palkankorotuksia. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Hoitajat, varhaiskasvatuksen opettajat ja muut kunta-alan työntekijät vaativat tuntuvia palkankorotuksia. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen 
    Uutiset
    21.3.202209:21
    STT

    Kunta-alan uusi ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa tänään. Kielto on voimassa sunnuntaihin asti. Kiellon ulkopuolelle rajataan työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle.

    Syy ylityö- ja vuoronvaihtokiellolle on työmarkkinaneuvotteluiden kariutuminen. Työntekijöitä edustavien Jukon, Jytyn ja JHL:n sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) välistä riitaa on yritetty sovitella tuloksetta jo aiemmin.

    Keskeiset kiistakysymykset liittyvät palkkoihin. Kunta-alan työntekijät vaativat tuntuvia palkankorotuksia.

    Työnantajapuoli KT on pitänyt vaatimuksia täysin ylimitoitettuina. Työnantajapuolen laskelmien mukaan koko kunta-alaa koskevien palkkaohjelmien rahoitustarve olisi yhteensä yli 12 miljardia euroa viiden vuoden aikana. Toteutuessaan ne nostaisivat työvoimakustannuksia lähes 20 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    kunta-ala
    työmarkkinaneuvottelut
    ylityökielto
    palkkaohjelma
    hyvinvointialueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle