• Muista: Sunnuntaina herätään kesäaikaan

    Kelloja käännetään tunti eteenpäin aamuyöllä kello 3.
    Kelloja käännetään tunnilla eteenpäin sunnuntaiaamuna kello 3.
    Kelloja käännetään tunnilla eteenpäin sunnuntaiaamuna kello 3. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    25.3.201715:40
    Eija Mansikkamäki

    Kesäaikaan siirrytään Suomessa maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, joka on huomenna. Kellot siirretään sunnuntaina aamuyöstä eteenpäin yhdellä tunnilla kello 03.00.

    Kesäaikaa noudattaa koko EU, mutta ei esimerkiksi Venäjä. Kellojen siirron tarkoituksena on saada kesän ajan aamuinen valo vastaamaan paremmin aktiivisia valveillaolotunteja. Siirtoa on perusteltu sekä energiansäästöllä että terveyssyillä. Suomi alkoi noudattaa kesäaikaa vuonna 1981.

    Kesäaikaan siirtyminen puhuttaa silti joka vuosi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi lauantaina, että kesäajan siirtely joutaa romukoppaan. Myös kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo vaatii kesäajasta luopumista terveydellisistä, taloudellisista ja käytännön syistä.

    Keskisuomalaisen haastattelema europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) kertoo, että saksalainen parlamentaarikko Herbert Reul on kerännyt meppien nimiä aloitteeseen, jolla halutaan vauhdittaa kesäajasta luopumista. Virkkusen mukaan EU-komissio ei kuitenkaan halua tehdä asiasta esitystä. Kesäaikaan siirtymistä säätelee vuonna 2002 hyväksytty EU-direktiivi.

    Artikkelin aiheet
    kesäaika
    Suomi
    EU
    kellon siirto
    aikasäännöstely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle