

Nuohoojan työ on kokenut vuosien saatossa monia muutoksia.
”Enää emme jätä jälkeemme ilmassa leijuvaa tuhkapilveä tai mustia ovenripoja. Tekniikan myötä ala on muuttunut siistimmäksi ja myös työturvallisuus on kohentunut”, kertoo nuohousalan yrittäjä Saara Mustakallio, 40.
Pyhäjokinen Mustakallio on toiminut nuohoojana vuodesta 2013 lähtien, josta viimeiset kuusi vuotta yrittäjänä.
”Opiskelin alunperin maalariksi. Lähes kymmenen vuoden ajan ehdin sivellä pintoja, kun eteen tarjoutui mahdollisuus kouluttautua oppisopimuksella nuohoojaksi. Tartuin siihen, sillä en ole koskaan pelännyt työtä enkä haasteita”, Mustakallio sanoo.
Oppisopimuskoulutus kesti 1,5 vuotta ja jokainen päivä opetti jotakin uutta. ”Ehdottomasti paras tie ammattiin”, Mustakallio muotoilee.

Mustakallio on rikkonut tyylikkäästi totuttuja raja-aitoja.
”Aloittaessani työt olin alan seitsemäs nainen. Olihan se alku kaikin puolin jännittävää aikaa. Harva sanoi, mutta moni varmasti mietti, että osaako nainen nuohota ja uskaltaako kiivetä edes katolle. Osaan ja uskallan, joten taidot on näytetty ja luottamus saavutettu. Sulautuminen miesvoittoisen ammatin saloihin tapahtui yllättävän nopeasti”, Mustakallio luonnehtii.
Satojen nousukertojen kokemuksella hän tuntee olevansa omalla alallaan.
”Tykkään kovasti. Olen luonteeltani hyvin ihmisläheinen, ja nuohoojana saan toteuttaa myös sosiaalisia taitojani. Varsinkin nykypäivänä, kun ihmiset ovat yksinäisiä, nuohoojan vierailu saattaa olla jopa päivän kohokohta. Pyrin siihen, että kun työt on hoidettu, voin istahtaa vaikka kahvipöytään ja puhua talonväen kanssa maailmaa paremmaksi”, Mustakallio kertoo.
”Pyrin siihen, että kun työt on hoidettu, voin istahtaa vaikka kahvipöytään ja puhua talonväen kanssa maailma paremmaksi.”
Nuohoojan työ on hyvin monipuolista. Tehtävistä tärkein on palojen ennaltaehkäiseminen. Töihin kuuluu tulisijojen ja savuhormien sekä niihin liittyvien osien puhdistus ja tarkistus.
”Nuohouksen yhteydessä tarkistan myös savupiippujen sekä tulisijojen kunnon. Lisäksi katsastan nuohousluukkujen tiiveyden, savupeltien toimivuuden sekä suojaetäisyyksien riittävyyden. Edelleen tulee eteen tilanteita, että esimerkiksi takan edestä puuttuu pelti.”
Ohjaus, valistus ja tarvittaessa erilaiset korjaustoimet työllistävät myös nykypäivän nuohoojia.
”Jos esimerkiksi kattoturvatuotteissa on korjattavaa, voin laittaa ne samalla käyntikerralla kuntoon. Tämä on työtä, jota ei voi tehdä laput silmillä.”

Toiminnoissa on huomioitava myös työturvallisuus sekä kyky itsenäiseen työskentelyyn. Muuttuvia tekijöitä on paljon.
”Omaan kokemukseen pohjautuen rohkenen sanoa, että kaikista ei ole nuohoojiksi”, Saara luonnehtii.
Ennen yrittäjyyttä toimelias perheenäiti kiersi Suomea reissuhommissa.
”Korjasin ja muurasin savupiippuja. Tämä oli paras "piippukoulu", sillä jokaisella hormilla on omanlaisensa sielun elämä.”
”Alkusyksystä vuodenvaihteeseen tehdään 12-tuntisia päiviä ja seuraavat kahdeksan kuukautta kalenteri on nuohousten osalta väljempi.”
Vuoden 2019 alusta voimaan tulleen lakimuutoksen myötä Pelastuslaitoksilta poistui velvoite järjestää nuohouspalvelu, ja vastuu nuohouksen tilaamisesta siirtyi kiinteistön omistajalle.
Nuohousalan yrittäjille tämä merkitsi vapaata kilpailua ilman maantieteellisiä rajoituksia.
”Lakimuutoksen myötä nuohoustoiminta muuttui osa-aikaiseksi. Alkusyksystä vuodenvaihteeseen tehdään 12-tuntisia päiviä ja seuraavat kahdeksan kuukautta kalenteri on nuohousten osalta väljempi. Vaikka laki turvaa jatkuvuuden, niin nuohouspalveluita pitäisi pystyä tarjoamaan ympärivuotisesti. Tällä hetkellä suurin kysyntä ajoittuu syksyyn”, Mustakallio sanoo.
Saara The Nuohooja ei anna osa-aikaisuuden jarrutella toimintaansa, vaan hyödyntää alkuperäistä ammattiaan ja otti rinnalle Saara The Maalari -palvelun. Hän tarjoaa niin ulko- kuin sisäpintojenkin maalauksia, ilmanvaihtokanavien puhdistuksia, savupiippujen saneerauksia sekä alan muuraustöitä.
”Tällä alalla ja erityisesti pienellä paikkakunnalla on oltava myös yritystoiminnan suhteen luova. Kun piippuja ei löydy tarpeeksi, rinnalle on kehitettävä muuta toimintaa. Tämä sopii minulle, sillä olen erittäin perso työlle ja siinä sivussa tykkään haastaa myös itseni. Olen erittäin ylpeä siitä mitä teen”, Mustakallio luonnehtii.
Laita apujakkara ulkotikkaiden alle
Tyhjennä takan tuhkalaatikot
Siirrä puukiukaan kivet syrjään
Paikallista lompakko
Harkitse nuohoojan kimppatilausta