Toimitusjohtaja Pekka Ronkainen tähtää Sp-Kodistaan nousua valtakunnallista ketjua ja nousua maan neljän suurimman kiinteistönvälittäjän joukkoon.
Säästöpankit perustivat Sp-Kodin osakeyhtiönä viime joulukuussa.
Nyt Sp-Koti toimii 28 paikkakunnalla. Aloittamisesta ensi vuonna on sovittu lisäksi 12 kunnassa. Tavoite on ainakin 50 yrityksestä.
Sp-Kodin toiminta perustuu franchising-malliin, jossa ketjuun liittyy paikallisia itsenäisiä yrittäjiä. He ostavat käyttöönsä yritysmallin sekä säästöpankkien markkinatuen ja liikemerkin.
Uusia toimipisteitä avataan pääkaupunkiseudulla sekä Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Satakunnassa. Suurimpien joukossa ketju on on Kaakkois-Suomessa.
Ronkainen laskee ketjussaan melkein 50 uutta työpaikkaa. Uudenlaista yritystoimintaa syntyi 14 paikkakunnalle. Moni Sp-Koti toimii maaseudulla.
Huhtikuussa avattiin ketjun ensimmäinen yritys Mäntsälässä. Pohjoisin on nyt Hartolassa. Mäntyharjulla aloittaa ensi vuonna.
Suomessa toimii 33 itsenäistä säästöpankkia. Niillä on parisataa toimipistettä Suomessa.
JUHANI VIITALA