• Vapaana ollut sekarotuinen koira puri kahdeksanvuotiasta poikaa jalkaan – vaapana kulkevasta vaarallisesta koirasta voi ilmoittaa hätäkeskukseen

    Akuutissa vaaratilanteessa poliisilla on lain mukaan oikeus ottaa kiinni tai lopettaa ihmiselle vaaraa aiheuttava eläin.
    Vapaana olevasta ja vaaralliseksi tiedetystä tai vaaraa aiheuttavasta koirasta voi ilmoittaa hätäkeskukseen, poliisi muistuttaa.
    Vapaana olevasta ja vaaralliseksi tiedetystä tai vaaraa aiheuttavasta koirasta voi ilmoittaa hätäkeskukseen, poliisi muistuttaa. Kuva: LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Uutiset
    23.5.201815:30
    STT

    Espoossa vapaana ollut koira puri viime sunnuntaina kahdeksanvuotiasta poikaa sääreen, kertoo poliisi. Tapaus sattui Karakallion ostoskeskuksen luona.

    Ohi kulkenut poika sai jalkaansa sairaalahoitoa vaativia vammoja, ja poliisi tutkii tapausta vammantuottamuksena ja eläimen vartioimatta jättämisenä.

    "Poliisin tietojen mukaan sama koira olisi aiheuttanut vaaratilanteita aiemminkin. Näitä tietoja ei ole vielä saatu vahvistettua", poliisi kertoi tiedotteessa.

    Paikalle Karakallioon hälytettiin poliisipartio ja ambulanssi. Tutkinnanjohtaja Petri Launiaisen mukaan koira oli ollut omistajansa ja toisen henkilön kanssa ostoskeskuksen edustalla penkin luona. Koira oli poliisin tietojen mukaan hihnassa, mutta ei kummankaan henkilön hallinnassa eikä hihnaa ollut kytketty mihinkään.

    Launiainen kertoo STT:lle, että koira oli poliisin tietojen mukaan sekarotuinen.

    Poliisi jatkaa asianosaisten kuulustelua.

    Vapaana olevasta ja vaaralliseksi tiedetystä tai vaaraa aiheuttavasta koirasta voi ilmoittaa hätäkeskukseen, poliisi muistuttaa. Akuutissa vaaratilanteessa poliisilla on lain mukaan oikeus ottaa kiinni tai lopettaa ihmiselle vaaraa aiheuttava eläin. Muutoin eläimen lopettamisesta päättävät muut viranomaiset tai joissain tapauksissa tuomioistuin.

    Poliisi voi myös tietyissä tilanteissa toimittaa eläimen pieneläinklinikalle. Tähän päädytään esimerkiksi silloin, jos sama eläin on varmuudella aiheuttanut ennenkin vaaratilanteita.

    "Näin saatetaan toimia tässäkin tapauksessa, mikäli esitutkinnassa saadaan riittävät selvitykset aiemmista vaaratilanteista tai sama koira aiheuttaa uusia vaaratilanteita."

    Poliisilla ei ole tietoa, onko Karakallion koira päätetty lopettaa.

    Helsingissä on viime päivinä puhuttanut tapaus, jossa vanha koira kuoli vapaana olleen isomman koiran hyökättyä sen kimppuun Munkkisaaren kaupunginosassa. Launiainen kertoo, että Espoossa kyse on eri koirasta.

    Poliisi epäilee Helsingissä hyökänneen koiran omistajaa järjestysrikkomuksesta, koska koira on pidettävä taajama-alueella kytkettynä. Asiaa tutkitaan myös mahdollisena vammantuottamuksena, koska uhriksi joutunutta koiraa puolustanut ihminen sai tilanteessa vammoja. Tapaus sattui viime viikon torstaina.

    Artikkelin aiheet
    koira
    Espoon tapaus
    poliisi
    vaaratilanne
    hyökkäys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle