• MMM:n virkamies: Suomessa on eurooppalaisittain vähän susia

    Suomen susista valtaosa asuu yhtäkkiä Länsi-Suomessa. Uusi kannanhoitosuunnitelma valmistuu keväällä 2019.
    Suomessa on parisataa sutta. Kannan painopiste on heilahtanut idästä läntiseen Suomeen.
    Suomessa on parisataa sutta. Kannan painopiste on heilahtanut idästä läntiseen Suomeen. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset
    6.6.201814:35
    Katja Lamminen

    Suomen susista 70 prosenttia majailee Länsi-Suomessa. Muutos on suurin Pohjanmaalla, jossa susien määrä on kaksinkertaistunut neljään laumaan.

    Neuvotteleva virkamies Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriön erätalousyksiköstä tiedostaa, että nopeasti länteen levittäytyneet sudet aiheuttavat konflikteja. Hän ei kuitenkaan tässä vaiheessa ota kantaa, onko susia keskittynyt väkirikkaalle alueelle liikaa.

    Koko Suomen susikanta, noin 165–190 yksilöä 20 laumassa, ei ole Niemen mukaan eurooppalaisittain iso. Saksassa laumoja on yli 60 ja Ranska tavoittelee susiensa määräksi 500 yksilöä. Ruotsissa ja Norjassa on yhteensä noin 40 reviiriä.

    Niemen mukaan maksimilukumäärän asettaminen susikannalle olisi EU:n lainsäädännön puitteissa hankalaa.

    Ministeriö aloittaa syksyllä kannanhoitosuunnitelman päivittämisen. Sen pitäisi valmistua lausuntokierrokselle keväällä 2019. Niemen mukaan suunnitteluun otetaan mukaan sidosryhmät, kuten metsästäjät ja luonnonsuojelijat.

    Toistaiseksi poliisi vastaa häirikkösusien poistosta.

    Luonnonvarakeskus julkisti raporttinsa Susikanta Suomessa maaliskuussa 2018 tänään keskiviikkona.

    Lue myös:

    Luke arvioi: Suomessa liikkuu yhteensä parikymmentä susilaumaa

    Artikkelin aiheet
    susi
    Länsi-Suomi
    Maa- ja metsätalousministeriö
    susikanta
    kannanhoitosuunnitelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria