• Altia paransi juoksuaan, erityisesti viljaviinasta valmistetut väkevät vetivät

    Koskenkorvan tehdas toimi täydellä kapasiteetilla ja nieli 212 miljoonaa kiloa viljaa.
    Altian Koskenkorvan tehdas on Suomen suurin ohran käyttäjä. Tehtaan tuottama viljaviina oli viime vuonnakin haluttua tavaraa.
    Altian Koskenkorvan tehdas on Suomen suurin ohran käyttäjä. Tehtaan tuottama viljaviina oli viime vuonnakin haluttua tavaraa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    13.2.202010:24
    Satu Lehtonen

    Viime vuosi ja varsinkin sen viimeinen neljännes olivat hyviä juomatalo Altialle.

    Yhtiön liikevaihto kasvoi 359,6 miljoonaan euroon, kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna 1,5 prosenttia. Vertailukelpoinen käyttökate nousi 44,8 miljoonaan euroon, 12,4 prosenttiin liikevaihdosta.

    Pohjoismaisista avainbrändeistä hyvin kehittyivät erityisesti viljaviinasta valmistetut väkevät juomabrändit, toimitusjohtaja Pekka Tennilä kertoo tänään julkistetussa tilinpäätöstiedotteessa.

    Altian väkevien alkoholijuomien myynnin arvo kasvoi kaikilla kolmella monopolimarkkinalla, Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

    Joulusesonki oli Tennilän mukaan hyvä, ja erityisesti veti Ruotsissa lanseerattu kuohuviini-Blossa. Hyvin pärjäsivät myös uudet miedot ja alkoholittomat glögit.

    Suomen suurin ohran käyttäjä, Altian Koskenkorvan tehdas, toimi täydellä kapasiteetilla ja nieli 212 miljoonaa kiloa viljaa. Viljaviinaa syntyi 22 miljoonaa kiloa, tärkkelystä 65 miljoonaa kiloa ja rehuraaka-ainetta 66 miljoonaa kiloa.

    Altian etanolin vienti lääketeollisuudessa ja alkoholijuomateollisuudessa toimiville asiakkaille kehittyi hyvin.

    Paperi- ja kartonkiteollisuus pyrkii korvaamaan fossiilipohjaisia sidosaineita tärkkelyksellä. Trendi lisää ohratärkkelyksen kysyntää. Altia kertookin pystyneensä vahvistanut asemaansa paperi- ja kartonkiteollisuuden tärkkelyksen toimittajana.

    Altian hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa korotetaan 0,04 euroa 0,42 euroon osakkeelta.

    Artikkelin aiheet
    Altia
    Koskenkorva
    alkoholijuomat
    viljaviina
    liiketoimintatulokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle