• Isosaaren minkit tuottavat hyvin sisätiloissa

    Uutiset
    27.1.201215:00
    Jouko Kyytsönen

    Turkistuottaja Jari Isosaari painelee 22 asteen pakkasessa jähmeää rehuannosta paremmin kettujen saataville. ”Ulkona tätä pitää tehdä heti pakkasten tultua, mutta hallissa vasta miinus 7 asteessa.”

    Isosaaren Turkis Oy Kokkolan Kälviällä on kasvattanut minkkejä jo muutaman vuoden halleissa. Hallissa kasvatus on helpompaa ja tulos on parempi varjohäkkeihin verrattuna, mutta ongelmana ovat suuremmat perustamiskustannukset.

    ”Kyllä näistä on tykätty. Emoa kohti hallissa tulee 0,2 pentua enemmän kuin ulkona. Keväisin tämä tasaa lämpötilaeroja.”

    Isosaaren tila on Suomen suurimpia turkistiloja. Kettuja ja supeja on yhteensä 10 000 sekä minkkejä 20 000. Tila tuottaa rehunsa itse.

    Turkisten hinnat ovat nyt niin korkeat, että Isosaari arvelee tilanteen ”ehkä ylikuumentuneen jonkin verran”.

    ”Tuskin tämä kauan voi jatkua.”

    Investointeja tehdään Pohjanmaalla runsaasti hyvän taloustilanteen ja tiukentuneiden häkkivaatimusten vuoksi.

    Isosaari ei kuitenkaan usko, että suomalaiset lisäminkit saavat ylituotantoa aikaan, se ratkaistaan Kiinassa. ”Siellä ei juuri ympäristölupia katsota. Kun siellä aletaan turkiksia tuottaa, se tökkää äkkiä yli.”

    ”Suomalaiset voittavat laadussa kuitenkin kiinalaiset kirkkaasti, joten vienti onnistuu täältä jatkossakin”, hän uskoo.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    turkistuotanto
    minkki
    Isosaaren Turkis Oy
    Pohjanmaa
    turkisten vienti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle