• Surkea sää jatkuu: Tiedossa on räntää ja vesisateita – "Tilanne ei ole sen kummemmaksi muuttumassa"

    Lämpöä on luvassa ehkä viikon päästä, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi.
    Välillä voi myös sataa räntää. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Välillä voi myös sataa räntää. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen 
    Uutiset
    15.5.202021:10
    STT

    Viikonlopun ja tulevan viikon kevätsäätä voi kuvata yhdellä sanalla surkeaksi. Vuodenaikaan nähden kylmä ilma sekä vesisateet ja paikoin jopa räntäkuurot takaavat sen, että kumisaappaille ja lämpimille asusteille on ulkoillessa huutava tarve.

    "Keskeinen viestihän tässä on, että samanlainen sää kuin nyt jatkuu oikeastaan tämän viikonlopun ja ensi viikon ajan koko maassa. Tilanne ei ole sen kummemmaksi muuttumassa", vahvistaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen.

    Aurinko saattaa välillä pilkistellä, mutta lämpöä sen säteet eivät juuri tuo. Lämpötilat pyörivät 5–10 asteen haarukassa. Ja välillä tulee ihan kunnolla vettä.

    "Esimerkiksi lauantaina vettä saattaa paikoitellen tulla 5–10 milliä maan etelä- ja keskiosiin", Tuovinen tietää.

    Niin kuin tässä ei vielä olisi tarpeeksi, välillä voi myös sataa räntää.

    "Vaikka lämpötilat ovat melko korkeita, noista kuuroista voi tulla vielä paikoitellen räntääkin alas. Ei nyt kovin monin paikoin, mutta kuitenkin, Tuovinen synkistelee.

    Toivoa paremmasta säästä voi alkaa elätellä viikon kuluttua viikonloppuna, jonne Tuovinen lupaa "varovaista lämpenemistä".

    "Mutta varmasti ennen juhannusta on jo lämpö käynyt kurkkaamassa", meteorologi lohduttelee.

    Artikkelin aiheet
    sää
    räntä
    vesisade
    Ilmatieteen laitos
    kevätsää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle