• Koulukyytien hoitajat kaikkoavat – päijäthämäläinen kunta päätti vuokrata oman bussin

    Kokeilu kestää ensi vuoden kesäkuun alkuun saakka.
    Bussin vuokraamisen taustalla on se, että kunnassa toimiva taksiyrittäjä irtisanoi koululaisten kuljetussopimuksen. Kuvituskuva.
    Bussin vuokraamisen taustalla on se, että kunnassa toimiva taksiyrittäjä irtisanoi koululaisten kuljetussopimuksen. Kuvituskuva. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    26.8.201811:30
    Matti Tuominen

    Päijäthämäläinen Asikkalan kunta on päättänyt vuokrata käyttöönsä pikkubussin.

    Kunnan kasvatus- ja opetuslautakunta päätti asiasta kokouksessaan aiemmin elokuussa.

    Pikkubussi otetaan käyttöön lokakuun lopulla, ja kokeilun on määrä kestää ensi vuoden kesäkuun alkuun saakka. Kokeilun jatkosta päätetään ensi vuoden keväällä.

    Bussin vuokraamisen taustalla on se, että kunnassa toimiva taksiyrittäjä irtisanoi koululaisten kuljetussopimuksen. Lisäksi tämän vuoden lopussa päättyy toisenkin koulukyytejä hoitaneen palveluntuottajan sopimus.

    Pikkubussilla on tarkoitus ajaa koululaisten kuljetuksia ja lasten retkiä. Lisäksi pohditaan, voitaisiinko bussia käyttää myös muihin tarkoituksiin. Bussia ajaa henkilö, joka on palkattu kuntaan suunnittelemaan koululaiskyydityksiä.

    Kuntalain mukaan kunnan hallinnassa olevalla kalustolla saa ajaa ilman liikennelupaa, ja kunta voi tuottaa lakisääteisiä palveluita itse ilman kilpailutusta. Toisaalta kunta ei kuitenkaan voi ottaa kyydityksistä maksua.

    Artikkelin aiheet
    koulukuljetus
    kuntapalvelut
    Asikkala
    pikkubussi
    kokeilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria