• MT:n presidenttikysely: Haavisto voittaisi sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella

    Puolueiden ehdokkaiden julkistaminen selkeyttäisi kyselyitä. Kärkiehdokkaiden joukossa myös valitsijayhdistys on mahdollinen.
    Tilaajalle
    Olli Rehnin (kesk.) kannatus on laskussa. Pekka Haavisto (vihr.) pitää edelleen piikkipaikkaa. Mika Aaltola hengittää Rehnin niskaan kolmantena. Häneltä puuttuu ainakin toistaiseksi puolue.
    Olli Rehnin (kesk.) kannatus on laskussa. Pekka Haavisto (vihr.) pitää edelleen piikkipaikkaa. Mika Aaltola hengittää Rehnin niskaan kolmantena. Häneltä puuttuu ainakin toistaiseksi puolue. Kuva: Sanne Katainen, Jarkko Sirkiä, Kari Salonen, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Politiikka
    24.4.202305:00
    Hermanni Härkönen

    Pekka Haavisto (vihr.) on selvä ykkönen Maaseudun Tulevaisuuden presidenttikyselyssä.

    Haavisto sai eniten kannatusta sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella kysyttäessä kenet tulisi valita Suomen seuraavaksi presidentiksi.

    Lisäksi hän voitti kyselyssä toiseksi tulleen Olli Rehnin (kesk.) sekä kolmanneksi tulleen Mika Aaltolan kysyttäessä, kumpaa vastaajat äänestäisivät toisella kierroksella.

    Kuriositeettina Aaltola voittaisi kyselyn mukaan Rehnin toisella kierroksella, vaikka Rehn olikin kaikkien ehdokkaiden kysymyksessä hieman Aaltolaa suositumpi.

    ”Tulokset ovat linjassa aiempien kyselyiden kanssa”, sanoo Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Maarika Kujanen.

    ”Kysymyksen asettelu eri kyselyissä vaihtelee jonkin verran, mutta tuo järjestys kuulostaa aika samansuuntaiselta”, Kujanen huomioi.

    Spekulaatioissa ja kyselyissä pyörii vielä paljon nimiä, sillä varsinaisista ehdokkaista ei ole vielä tietoa. Toistaiseksi ainoastaan Harry Harkimo on julistettu puolueensa Liike Nytin ehdokkaaksi.

    Kyselyt eivät siksi vielä välttämättä ennusta seuraava presidenttiä. Tuloksilla on silti väliä, ja niitä seurataan varmasti mielenkiinnolla paitsi kansan, myös puolueiden joukossa.

    ”Näillä kyselyillä voi olla vaikutusta julkiseen keskusteluun, ja toki puolueet voivat myös niiden pohjalta miettiä, ketkä ovat vahvimpia nimiä puolueen ehdokkaaksi”, Kujanen arvioi.

    ”Nyt tuntuu, että kaikki vähän odottelevat. Se on mielenkiintoista, alkavatko kampanjat vasta sitten syksyllä puolueiden kokousten myötä, vai kuullaanko ehdokkaiden ilmoituksia jo kesällä.”

    Paljon kannatusta on yhä myös jakamatta. Epävarmojen ryhmä oli vielä Haaviston kannattajiakin suurempi. Yhteensä kolmen kärki sai noin 45 prosentin kannatuksen.

    Haaviston (23 prosenttia), Rehnin (11 prosenttia) ja Aaltolan (10 prosenttia) jälkeen neljänneksi eniten vastauksia keräsi Jussi Halla-aho (ps.) kahdeksan ja puolen prosentin kannatuksella.

    Viides oli Alexander Stubb (kok.), neljä ja puoli prosenttia. Muiden vaihtoehtojen kannatus jäi virhemarginaalia pienemmäksi.

    Kyselyn toteutti Kantar Agri Maaseudun Tulevaisuuden toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 1 137 suomalaista 14.–19. huhtikuuta. Kyselyn virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä

    Marraskuun vastaavaan kyselyyn verrattuna Haaviston, Aaltolan ja Halla-Ahon kannatus on hieman noussut. Rehnin kannatus taas on laskusuunnassa.

    Haaviston kannatuksen nousussa ja Aaltolan pysymisessä kyselyjen kärkipäässä näkyy myös se, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka on noussut poliittisen keskustelun keskiöön, Kujanen arvioi.

    Myös eri puolueiden kärkiehdokkaat alkavat kyselyssä jo hahmottua.

    Pekka Haavisto on luonnollisesti omassa puolueessaan suvereeni ykkönen.

    Olli Rehn on selkeästi toista kyselyssä tarjottua keskustalaista Antti Kaikkosta suositumpi, vaikka hänen kannatuksensa onkin laskusuunnassa. Kolmas spekulaatioissa pyörinyt nimi Matti Vanhanen on jo toistuvasti selkeästi kieltäytynyt ehdokkuudesta.

    SDP:llä ja kokoomuksella ehdokas on vielä hukassa.

    Demareista mainitut Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma saivat yhteensäkin alle kolmen prosenttiyksikön virhemarginaalin tuloksen. Myös Heinäluoma on jo kertonut, ettei aio asettua presidenttipeliin ehdolle.

    Kokoomuslaisista ehdokkaista Alexander Stubb oli selvästi ykkönen ennen Jan Vapaavuorta ja Elina Valtosta.

    Vielä häntä selkeästi suositumpi oli kuitenkin Ulkopoliittisen instituutin johtajana toimiva Mika Aaltola, jota kosiskeltiin kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi.

    Aiemmin ehdokkuudesta kieltäytynyt Aaltola väläytti aiemmin huhtikuussa mahdollisuutta sittenkin osallistua presidenttikisaan.

    Varmuutta Aaltolan sitoutumisesta kokoomukseen ei kuitenkaan ole. Kyselyitä voi tulla muistakin puolueista, ja myös valitsijayhdistyksen kautta ehdokkaaksi lähteminen on mahdollista, jos saa kerättyä tarvittavat 20 000 kannattajakorttia.

    Istuva presidentti Sauli Niinistö haki pitkästä kokoomushistoriastaan huolimatta vuonna 2018 jatkokautta nimenomaan valitsijayhdistyksen ehdokkaana.

    Niinistö perusteli ratkaisua esimerkiksi sillä, että oli tavan mukaan luovuttanut puolueen jäsenkirjansa jo tultuaan ensi kerran valituksi presidentiksi vuonna 2012.

    ”Tilanne oli erilainen, kun istuva presidentti, jolla oli jo kova kansansuosio asettui valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi”, Kujanen muistuttaa.

    Kokoomus myös asettui tästä huolimatta Niinistön taakse, eikä nimittänyt omaa ehdokastaan.

    ”Valitsijayhdistyksen kautta pyrkiminen voi olla yleisesti hankalampaa”, Kujanen kertoo.

    Valitsijayhdistyksen ehdokkaana voi onnistua välttämään puolueleiman, mutta toisaalta puoluekoneisto tarjoaa kampanjointiin sekä resursseja että kokemusta.

    Lisää aiheesta
    • Kirvelevästä vaalitappiosta kärsinyt Li Anderssonin luotsaama vasemmistoliitto on saanut valtavan jäsenhakemusmäärän vaalien jälkeen.

      Politiikka | Vaalien häviäjien vankkureihin on nyt tungosta – oikeiston vaalivoitto aikaansai jäsenryntäyksen vasemmistoliittoon ja vihreisiin

    • ”Tärkeää olisi, että ihmiset pystyisivät asumaan maaseudulla ja maaseudulla asumista, maanviljelijän työtä ja metsätalousosaamista arvostettaisiin”, sanoo kokoomuksen uusi kansanedustaja Milla Lahdenperä Taivassalosta.

      Politiikka | Kolme uutta kansanedustajaa kertoo, mitä aikoo tehdä maakuntien eteen – ”Edellisellä hallituskaudella politiikka on ollut kaupunkikeskeistä”

    • Annika Saarikko pitää Purran kosiskeluja kummallisina.

      Politiikka | Saarikko: Perussuomalaisten on syytä keskittyä lupaustensa lunastamiseen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa