• Vihreä Lanka loppuu vuodenvaihteessa – puolue ei enää rahoita

    "Demokratialle on sääli, ettei jäsenmediaa enää pidetä tärkeänä", sanoo päätoimittaja Riikka Suominen.
    Vihreä Lanka loppuu vuodenvaihteessa.
    Vihreä Lanka loppuu vuodenvaihteessa. 
    Uutiset
    23.10.201912:54
    Eija Mansikkamäki

    Vihreät lakkauttaa puoluelehti Vihreän Langan. Puoluehallitus päätti viikonloppuna lehden rahoittamisen lopettamisesta ensi vuonna.

    Lehti on saanut suurimman osan rahoituksestaan Vihreille verovaroista maksetusta puoluetuesta. Se on vaihdellut vaalituloksesta toiseen, ja korvamerkintä puoluelehdille poistettiin vuonna 2008.

    ”Puolueet ovat nykyään vapaita käyttämään puoluetuen valitsemallaan tavalla. Demokratialle on sääli, ettei jäsenmediaa enää pidetä tärkeänä. Journalismin tila on muutenkin kaventunut viime vuosina huolestuttavasti Suomessa”, Vihreän Langan päätoimittaja ja toimitusjohtaja Riikka Suominen kommentoi vihreiden päätöstä Vihreässä Langassa.

    Vihreän Langan painettu versio on ollut puolueen jäsenetu jäsenmaksun maksaneille, mutta suuri osa on vapaasti luettavissa verkkosivulla.

    Vihreä Lanka perustettiin vuonna 1983 alunperin vihreän eduskuntaryhmän tiedotuslehdeksi. Vuonna 1988 sen julkaisijaksi tuli Vihreä Lanka -osakeyhtiö.

    Lehden päätoimittajina ovat toimineet esimerkiksi nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), nykyinen työministeri Timo Harakka (sd.) ja vuoden vaihteessa väistyvä Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström.

    Artikkelin aiheet
    Vihreä Lanka
    lehden lakkauttaminen
    Vihreät
    Riikka Suominen
    journalismi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle