• Työt pysähtyvät tänään tunniksi satamissa

    Uutiset
    28.4.201509:25
    MT toimitus

    Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT pysäyttää tänään työt tunniksi kaikissa Suomen satamissa. Mielenilmaus liittyy kansainväliseen työntekijöiden muistopäivään, jona muistetaan työssään kuolleita, vammautuneita ja loukkaantuneita.

    Tämän vuoden teemana on konttiturvallisuus. Konttien kanssa työskentelevät altistuvat muun muassa konttikaasuille, joilla suojataan tuotteita kuljetusten aikana. Kaasut saattavat olla hengenvaarallisia.

    AKT:n mukaan mielenilmaus toteutetaan niin, että aamuvuoro lopettaa työt puoli tuntia ennen vuoron päättymistä ja iltavuoro aloittaa työt puoli tuntia vuoron alkamisen jälkeen.

     

     

     

     

     

    Artikkelin aiheet
    mielenilmaus
    AKT
    satamat
    konttiturvallisuus
    työn turvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria