• Alueellinen opintolainanhyvitys alkaa varovasti ‒ alkuvaiheessa tukeen oikeutetut arvotaan

    Budjetissa on varattu rahat tuen kolmevuotiselle kokeilulle. Maaseudulle muutto ei vielä takaa hyvityksen saamista.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Koulutus
    5.9.202208:00
    Hermanni Härkönen

    Syksyn budjettiriihen yhteydessä sovittiin kuuden miljoonan euron rahoituksesta opintolainan alueellisen hyvityksen kokeiluun.

    Periaatteessa alueellinen opintolainanhyvitys toimii niin, että syrjäiselle kunnalle töihin muuttava korkeakoulutettu saa vuosittain osuuden opintolainastaan anteeksi. Käytännössä lainanhyvitys on vasta hyvin varhaisella kokeiluasteella.

    Vielä kokeiluvaiheessa muutto maaseutukuntiin ei automaattisesti toisi hyvitystä. Käytännössä vuonna 2023 valmistuvien kesken arvotaan kokeiluun kuuluvat.

    Jos kokeiluun valikoitu vastavalmistunut asuu tai muuttaa kirjoille kokeilukuntaan, voi hän saada hyvitystä lainastaan korkeintaan 8 800 euroa. Kokeilusta suunnitellaan kolmevuotista ja ensimmäisen vuoden hyvitys olisi muita suurempi.

    Hyvitetyn opintolainan korot jäisivät edelleen korkeakoulutetun maksettavaksi.

    Kokeiluun on valittu 25 kuntaa, jotkaa sijaitsevat eri puolilla Suomea. Kuntia yhdistää pula korkeakoulutetuista ammattilaisista.

    Kokeilun kunnat ovat Hyrynsalmi, Ilomantsi, Juuka, Kajaani, Kemijärvi, Kuhmo, Kuusamo, Lieksa, Nurmes, Paltamo, Pelkosenniemi, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäntä, Rautavaara, Ristijärvi, Salla, Savukoski, Sonkajärvi, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Utajärvi ja Vaala.

    Kokeilu on käytännössä kopioitu Norjan vastaavasta mallista. Manner-Norjan pohjoisimpien Tromssan ja Finnmarkin läänien alueilla erityistukijärjestelmä otettiin käyttöön jo vuonna 1990.

    Norjassa opintolainanhyvitys on osa laajempia tukitoimia pohjoisilla syrjäseuduilla asuville. Koko tukijärjestelmää pidetään Norjassa kalliina, mutta sillä on aiemmin saavutettu toivottuja tuloksia.

    Viime vuosina muuttoliikkeet Pohjois-Norjasta pois ja kasvukeskuksiin alueen sisällä ovat kuitenkin vahvistuneet ohjelmasta huolimatta.

    Norjassa opintolainanhyvitystä saa joillain ehdoilla myös Pohjoisissa kunnissa työskentelevä, vaikka ei asuisi alueella. Lisäksi esimerkiksi lääkärit ja opettajat saavat vielä erillisiä tukia.

    Suomessa tuki koskee ainakin kokeiluvaiheessa kaikkia ammattikorkeakoulun tai ylemmän korkeakoulututkinnon käyneitä.

    Niin Norjassa kuin tuen Itä-Suomen yliopiston tekemässä esiselvityksessäkin havaittiin tuen houkuttelevan eniten paluumuuttajia, eli sellaisia valmistuneita, jotka ovat asuneet lapsuutensa tuetuilla alueilla. Paluumuuttajien on Norjassa myös huomattu pysyvän alueilla muita pidempään.

    Esiselvityksen mukaan Suomen alueista houkuttelevin opintolainanhyvityksen perässä muuttamisen kohteeksi olisi Lappi. Herkimpiä hyvityksen perässä muuttamaan olisivat he, jotka ovat muuttaneet jo opiskelujen takia.

    Lisää aiheesta
    • Koronapandemia siirsi suuren osan opinnoista luentosaleista verkkoon, mutta korona-aikanakin 15–24-vuotiaiden tulomuutto korkeakoulukaupunkeihin on kasvanut.

      Koulutus | Korkeakouluopiskelijat hakeutuvat toistensa luokse, vaikka opinnot olisivat etänä

    • Maallemuuttoasiamies Johanna Niilivuo harrastaa hiihtoa ja nauttii laavukahveista Jyväskylän Sarvenperällä. ”Tämä laavu ja kota on kyläseuramme uusi kongressikeskus! Meillä on tapana nimetä paikat hieman suurellisesti.”

      Tällainen on Suomen ensimmäinen maallemuuttoasiamies: "Kyllä minua saa sanoa kylähulluksi, sehän on suorastaan arvonimi"

    • Veroetujen kokeilujen yksityiskohtia voi nyt alkaa valmistella. Alueet, joilla kokeilua voi toteuttaa on auki.

      Perustuslaki ei estä harvaan asuttujen alueiden verokokeiluja – verotusta ja opintolainaa voi leikata

    Artikkelin aiheet
    opintolainanhyvitys
    kokeilu
    maaseutu
    paluumuutto
    korkeakoulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle