Suomen presidentinvaalit ovat arvaamattomia jännitysnäytelmiä, kirjoittaa dosentti Mikko Majander tuoreessa presidentinvaaleja ruotivan teoksen alkujohdannossa.
Jälkeenpäin arvioiden monen viime vaalin lopputulosta voi helposti pitää gallupien valossa ennalta arvattavaksi. On nähty, että toiselle kaudelle pyrkivä valitaan tai mielipidemittausten suosikki menestyy myös vaaleissa.
Presidentinvaalien kaavamaisuuden rikkoo kuitenkin suora kansanvaali. Majander luonnehtiikin, että ”kansanvaali on yllätyksellinen järjestelmä, jossa vaikeasti vangittava ajan henki saattaa aiheuttaa sutjakastikin suuriakin muutoksia henkilöiden kannatukseen.”
Siksi toinen kausi voi jäädä haaveeksi, sillä ”kyllästyminen voi olla nopeatempoisessa ja lyhytjänteisessä maailmassa syy kasvojen vaihtoon valtiojohdossa”.
Majanderin toimittama teos Presidentin vaali ja poliittinen mobilisaatio julkaistiin joulukuussa. Majander työskentelee kirjan julkaisijan, ajatushautomo Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtajana.
Suomen presidentinvaalien historia tuntee useita ehdokasilmiöitä. Teoksessa voi tutustua jokaisen vaalin lukuihin ja analyyseihin.
Majander nostaa omassa artikkelissa teoksessa tapetille presidentti Mauno Koiviston ympärille syntyneen ilmiön. Sitä pohjusti Koiviston vahva kansansuosio 1970-luvulla. Monet muistavatkin luontevasti televisiossa esiintyneen pääministerin.
Suosio lähti uudelleen nousuun, kun istunut presidentti Urho Kekkonen joutui siirtymään syrjään 1981 sairastumisen myötä.
Vaalien luonnetta kuvaa se, että vuoden 1982 presidentin valitsijamiesvaalien äänestysinto kipusi kaikkien aikojen ennätykseen, 86,8 prosenttiin.
Vuoden 2012 presidentinvaalien yllättäjiin kuului keskustan Paavo Väyrynen, mutta suurin oli kuitenkin vihreiden Pekka Haavisto, kirjoittaa tutkija Erkka Railo artikkelissaan Haavisto-ilmiön anatomia.
Haavisto on avoimesti homoseksuaali, ulkomaisen miehen kanssa parisuhteessa elävä ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella kovin tuntematon ehdokas. Railo lisää vielä yhdistelmään vihreiden heikon kannatuksen eduskuntavaaleissa.
”Haavisto kuitenkin saalisti presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella yli 17 prosenttia äänistä ja ohitti niin Lipposen, Väyrysen kuin Soininkin”, Railo summaa ilmiön tuloksia.
Railo väittääkin, että jokaisessa suorassa kaksivaiheisessa presidentinvaalissa ehdokkaan sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen on vaikuttanut siihen, ketkä pääsevät vaalin toiselle kierrokselle.
Elisabeth Rehn ja presidentti Tarja Halonen ovat menestyksellään murtaneet vaaleihin liittyviä pinttyneitä käsityksiä.
Viime vaali jatkoi Railon mielestä entisestään keskustelua niin sanotusta kulttuurisesta kansalaisuudesta eli keillä on oikeus osallistua suomalaiseen päätöksentekoon.
Haavisto pystyi Railon mielestä korostamaan sovittelevaa luonnettaan ”valtakunnansovittelijana”, eikä vaan ajamaan seksuaalisen vähemmistön asiaa aggressiivisesti.
”Tällä tavoin ehdokkaan erityinen ja poikkeuksellinen piirre on helpompi hyväksyä, kun hän ei ole liian monella tapaa erikoinen”, päättelee Railo.
JANNE IMPIÖ