• Suurhauki hyökkäsi koiran kimppuun ‒ veriset haavat jäivät taistelusta

    Iloinen ja reipas labradorinnoutaja koki ikävän yllätyksen rantavedessä.
    Paikattu tassu ei ole hidastanut luonteeltaan reipasta ja iloista Routaa.
    Paikattu tassu ei ole hidastanut luonteeltaan reipasta ja iloista Routaa. Kuva: Laura Vuorenpää
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    16.8.202317:37
    Henna Lääveri

    Laura Vuorenpää mökillä Uksjärven rannalla Porissa koettiin viime viikon tiistaina ikävä tapaus, kun 3-vuotias labradorinnoutajanarttu Routa joutui hauen hyökkäyksen kohteeksi rantavedessä.

    Routa-koiran omistaja Vuorenpää kertoo puolisonsa ja perheen koiran viettäneen aikaa mökillä. Routa ei Vuorenpään mukaan juuri pidä uimisesta, mutta se luultavasti kahlasi juomaan rantaveteen.

    Vesi oli Vuorenään mukaan matalaa, eikä pinta yltänyt edes koiran vatsaan asti.

    ”Yhtäkkiä puolisoni oli kuullut rantavedestä vinkaisun”, Vuorenpää kuvailee. Noin 4‒5 kiloinen hauki pakeni vahdilla rantavedestä, ja Vuorenpään puoliso havaitsi Roudan aristavan tassuaan.

    Hauki oli purrut koiraa tassuun. Havaan syvyydestä ja muodosta Vuorenpää puolisoineen päätteli hauen haukanneen koko tassun suuhunsa.

    ”Koira oli tuntenut kovaa kipua ja vetänyt tassun nopeasti pois hauen leukojen välistä. Hauen hampaat olivat aiheuttaneet syvät naarmut.”

    Hauen hyökkäyksistä ihmisen kimppuun on uutisoitu muutamia viime vuosien aikana. Hauen saaliskoon on arvioitu yleisesti olevan 25‒35 prosenttia petokalan omasta pituudesta.

    Syynä rantavedessä kahlanneen koiran kimppuun hyökkäämiseen voi olla esimerkiksi kalan vireystila, johon vaikuttavat muun muassa veden lämpötila, päivänpituuden muutokset ja ilmanpaineen vaihtelut.

    Hauki iskee saaliiseensa vaistomaisesti sen liikkeen huomatessaan. Kyseessä voisi siis olla kalan tekemä virhearvio saaliin koosta. Vuorenpää pohtii, olisiko viime tiistain kovilla myrskytuulilla olla vaikutusta hauen hahmotuskykyyn.

    Hauen terävät hampaat tekivät pisto-ja viiltohaavoja Roudan tassuun.
    Hauen terävät hampaat tekivät pisto-ja viiltohaavoja Roudan tassuun. Kuva: Laura Vuorenpää

    Hauen haukkaama Routa toimitettiin eläinlääkäriin, jossa onneksi selvittiin haavan putsaamisella ja antibioottikuurilla. Lääkäri totesi Roudan tassussa olevan useita pisto- ja viiltohaavoja.

    Tapaturma ei luonteeltaan reipasta ja iloista Routaa hidasta, vaan nuori labradorinnoutaja kirmaa jo iloisesti tassu paketissa.

    Lisää aiheesta
    • Jutun toimittajalla on paljon omakohtaista kokemusta suurhaukien narraamisesta. Tämä möhkäle on yksi hänen suurimpiaan.

      Luonto | Hauki on kalakunnan kuningas ‒ näin isoksi ja vanhaksi se voi kasvaa

    • Kalastus | Jättihauki innosti MT:n lukijat kertomaan omia kalatarinoitaan – lue ja päätä itse mikä on kalajuttu ja mikä ei

    • Haukea fileoidessa kannattaa kiinnittää huomiota leikkuulaudan puhtauteen.

      Ruoka | Hauki on aliarvostettu kala, josta saa valmistettua erittäin maistuvaa ruokaa – ”Ei jää toiseksi kuhalle”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle