• Kela säästää kymmeniä miljoonia vähentämällä työntekijöitä ja toimitiloja

    Kelassa oli toissa vuonna noin 8 600 työntekijää.
    Ensi vuoden alussa Kelassa työskentelee noin 200 työntekijää vähemmän kuin vuotta aiemmin.
    Ensi vuoden alussa Kelassa työskentelee noin 200 työntekijää vähemmän kuin vuotta aiemmin.  Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset|Talous
    4.12.202414:02
    STT

    Kansaneläkelaitos eli Kela kertoo vähentävänsä määräaikaisia työntekijöitä ja karsivansa toimitiloja. Kelan hallitus on vahvistanut tuottavuusohjelman, jonka tarkoituksena on säästää 45 miljoonaa euroa vuosina 2025–2027.

    ”Nämä ovat suurimpia leikkauksia Kelan toimintakuluihin vuosikymmeniin”, sanoo Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas tiedotteessa.

    Kiukkaan mukaan Kelan työmäärä on ollut kasvussa nykyisellä hallituskaudella etuuksiin ja palveluihin tehtyjen muutosten vuoksi.

    ”Ensisijaisten tukien, kuten asumistuen ja työttömyystukien, muutokset ovat siirtäneet asiakkaita hakemaan täydentävää tukea”, Kiukas sanoo.

    Hänen mukaansa Kela pyrkii kuitenkin jatkossakin siihen, että asiakkaat saavat laadukasta palvelua ja päätökset annetaan ajoissa.

    Kelan mukaan tuottavuusohjelmaa on toteutettu kesäkuusta lähtien. Ensi vuoden alussa Kelassa työskentelee noin 200 työntekijää vähemmän kuin vuotta aiemmin. Määräaikaisten työsuhteiden vähentämisen lisäksi Kela aikoo lähivuosina yhdistää ja lakkauttaa tehtäviä vakinaisten työntekijöiden lähtiessä.

    Lisäksi Kelassa kehitetään sähköisiä palveluita. Asiakkaita kannustetaan luopumaan paperipostista.

    Kelassa oli toissa vuonna noin 8  600 työntekijää.

    Lisää aiheesta
    • Tukes muun muassa ylläpitää kasvinsuojeluainerekisteriä, joka sisältää tiedot Suomessa kasvinsuojelukäyttöön hyväksytyistä valmisteista.

      Talous | Turvallisuus- ja kemikaalivirasto vähentää 30 työntekijää – hakemusten ja lupien käsittelyajat saattavat venyä

    Artikkelin aiheet
    Kansaneläkelaitos
    saastot
    työntekijät
    toimitilat
    tuottavuusohjelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle