• Korealaiset tulevat savusaunaan

    Uutiset
    28.2.201415:00
    Tarja Halla

    Matkailijoiden määrä ei ole juuri heilahdellut Marttilan tilalla Asikkalan Kalkkisissa, yrittäjä Sinikka Marttila kertoo. Kysyntää pitävät tasaisena vakituiset asiakkaat, joita on Marttilan mukaan paljon.

    Marttilan tilalla käy keskivertoa enemmän ulkomaalaisia asiakkaita.

    Heidän osuutensa on noin 40 prosenttia. Kalkkisiin tullaan etenkin Keski-Euroopasta ja Kaukoidästä.

    ”Yritykset tuovat meille kiinalaisia ja korealaisia asiakkaita savusaunaan ja syömään hyvää suomalaista ruokaa.”

    Vetovoimatekijöitä on Marttilan mukaan muitakin, kuten luonto ja vanhan navetan näyttelytila. Yrittäjä ostaa tarpeen mukaan palveluja, joten matkailija pääsee vaikkapa pilkille.

    Tilalla on parikymmentä yöpymispaikkaa, joiden käyttö keskittyy kesään.

    Marttila pitää tervetulleena ideana huhtikuussa avattavaa valtakunnallista myynti- ja palvelusivustoa.

    ”Se on tarpeen etenkin niille yrittäjille, joilla on tarjolla majoitusta ympäri vuoden. On hyvä, että kaikki yritykset löytyvät samasta paikasta.”

    TARJA HALLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    marttilan tila
    asikkala
    savusauna
    korealaiset matkailijat
    maaseutumatkailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle