• Tutkijat tekivät yllättävän havainnon: Toisin kuin monet muut eliöt, kastemadot ovat monimuotoisempia ja niitä on runsaimmin lauhkeilla ilmastovyöhykkeillä

    Tutkijoiden mukaan nyt julkaistu tutkimus on muistutus siitä, että maaperän eliöstö tulisi huomioida paremmin, kun monimuotoisuutta arvioidaan.
    Maailmanlaajuisessa mittakaavassa ilmasto-olot, varsinkin sademäärän vaihtelu, vaikuttavat eniten lierojen esiintymiseen.
    Maailmanlaajuisessa mittakaavassa ilmasto-olot, varsinkin sademäärän vaihtelu, vaikuttavat eniten lierojen esiintymiseen. Kuva: Iñigo Virto
    Uutiset
    26.10.201900:00
    Matti Tuominen

    Laaja kansainvälinen tutkijaryhmä on selvittänyt ensimmäistä kertaa koko maapallon mittakaavassa lierojen eli kastematojen monimuotoisuuden ja runsauden vaihtelua sekä lierojen esiintymistä sääteleviä tekijöitä.

    Tutkimuksessa havaittiin hieman yllättäen, että lierojen paikallinen monimuotoisuus on suurimmillaan, ja niitä myös on runsaimmin lauhkeilla ilmastovyöhykkeillä eli esimerkiksi Euroopassa, USA:n koillisosassa sekä Uudessa-Seelannissa.

    Monien muiden eliöryhmien, kuten kasvien ja lintujen, kohdalla tilanne on se, että sekä niiden paikallinen monimuotoisuus että määrä ovat suurimmillaan tropiikissa. Tyypillistä on myös se, että monimuotoisuus kasvaa sitä mukaa, kun mennään kohti päiväntasaajaa.

    Tutkijat pitävät saavutustaan lierojen lajimäärän ja runsauden vaihteluita kuvaavien maailmankarttojen rakentamisesta merkittävänä.

    ”On tiedetty jo vuosikymmeniä, että tietyn kokoiselta alueelta trooppista luontoa voi olettaa löytyvän enemmän lajeja kuin samankokoiselta alueelta lauhkeaa vyöhykettä. Tätä ilmiötä ei kuitenkaan lierojen kohdalla ole voitu tutkia riittävän laajan aineiston puuttumisen vuoksi”, kertoo julkaisun pääkirjoittaja", tutkija Helen Phillips sanoo tiedotteessa.

    Tutkijoiden mukaan nyt julkaistu tutkimus on muistutus siitä, että maaperän eliöstö tulisi huomioida paremmin, kun monimuotoisuutta arvioidaan.

    ”Voimakkaiden ilmastovaikutusten perusteella päättelemme, että ilmastonmuutos voi aiheuttaa muutoksia lieroyhteisöissä ja muuttaa ekosysteemien toimintoja ja palveluja. On aika ajatusmallin muutokselle biologisen monimuotoisuuden suojelussa”, professori Nico Eisenhauer toteaa.

    Maailmanlaajuisessa mittakaavassa ilmasto-olot, varsinkin sademäärän vaihtelu, vaikuttavat eniten lierojen esiintymiseen. Pienemmässä mittakaavassa tärkeitä voivat sen sijaan olla tutkijoiden mukaan muut tekijät, kuten maaperän ominaisuuksien tai kasvipeitteen vaihtelu.

    Tutkimuksen aineistossa oli mukana lähes 7 000 tutkimuspaikkaa 57 maasta.

    Tutkimus on julkaistu Science-tiedelehdessä.

    Artikkelin aiheet
    kastemadot
    biodiversiteetti
    ilmastonmuutos
    tiede
    maaperän ekologia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria