• Maan pohjoisosissa lumisateet jatkuvat tänään, Länsi-Suomessa voi pilkahdella aurinko

    Suomeen osuvat lumisateet ovat osa samaa matalapainekokonaisuutta, joka on aiheuttanut talvimyrskyn ja mittavaa tuhoa esimerkiksi Hollannissa, Belgiassa ja Irlannissa.
    Sunnuntaista ennustetaan kaunista talvipäivää läntiseen ja eteläiseen Suomeen. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Sunnuntaista ennustetaan kaunista talvipäivää läntiseen ja eteläiseen Suomeen. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    19.2.202211:26
    STT

    Maan pohjoisosissa lumisateet jatkuvat tänään, mutta Länsi-Suomessa voi pilkahdella aurinko, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

    Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Ari-Juhani Punkan mukaan lunta sataa ainakin Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Osassa maan länsiosaa pilvipeite rakoilee. Aurinko voi näyttäytyä ainakin Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Pirkanmaan pohjoisosassa.

    Punkan mukaan etenkin Pohjanmaan suunnalla päivä voi olla melko aurinkoinenkin.

    Etelä-Suomeen saapuu uusia lumisateita, joiden lumikertymä jää kuitenkin vähäiseksi. Heikkoa lumisadetta tulee Punkan mukaan Salpausselän eteläpuolella.

    "Sade tulee pelkästään ja kauttaaltaan lumena", Punkka sanoo.

    Punkan mukaan Suomeen osuvat lumisateet ovat osa samaa matalapainekokonaisuutta, joka on aiheuttanut talvimyrskyn ja mittavaa tuhoa esimerkiksi Hollannissa, Belgiassa ja Irlannissa. Suomessa tuuli pysyy kuitenkin rauhallisena.

    "Tuulinen osa matalapaineesta on ihan selvästi Suomen rajojen ulkopuolella", Punkka kertoo.

    Sunnuntaina pohjoisen lumisaderintama satelee vielä Pohjois-Pohjanmaalla ja eteläisessä Lapissa.

    Maan etelä- ja länsiosissa aurinkoinen alue on sunnuntaina lauantaita laajempi.

    "Siitä saattaa muodostua paikka paikoin etelässä ja lännessä aika kaunis helmikuinen päivä", Punkka sanoo.

    Lämpötila on nollan tienoilla tai hieman pakkasella.

    Artikkelin aiheet
    lumisateet
    Suomi
    saa
    matalapaine
    talvimyrsky
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle