• Monsanto siirtyi Bayerille – uusi maatalousjätti syntyi

    Integraatioprosessi alkaa Bayerin mukaan arviolta parin kuukauden kuluttua.
    Yrityskauppa tuplaa Bayerin maatalousliiketoiminnan koon, ja tekee siitä yhtiön arvion mukaan sektorin johtajan.
    Yrityskauppa tuplaa Bayerin maatalousliiketoiminnan koon, ja tekee siitä yhtiön arvion mukaan sektorin johtajan. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    8.6.201815:11
    Matti Tuominen

    Terveydenhuollon ja maatalouden tuotteistaan tunnettu Bayer kertoi eilen torstaina, että se on ostanut kasvisuojeluaineyhtiö Monsanton koko osakekannan.

    Yrityskauppa on arvoltaan noin 63 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

    Kahden yhtiön integraatioprosessi alkaa Bayerin mukaan arviolta kahden kuukauden kuluttua.

    Yrityskauppa tuplaa Bayerin maatalousliiketoiminnan koon, ja tekee siitä yhtiön arvion mukaan sektorin johtajan.

    Aiemmin Bayer on vahvistanut asemiaan terveydenhuoltoon ja ravitsemukseen liittyvissä liiketoiminnoissaan.

    Bayer kertoi halustaan ostaa Monsanto vuoden 2016 toukokuussa.

    Vuonna 2017 yhtiöt työllistivät yhteensä noin 115 000 ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    yrityskaupat
    maatalous
    Bayer
    Monsanto
    integraatioprosessi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria