• Perussuomalaiset erottui ympäristöjärjestöjen energiakyselyssä

    Ympäristöjärjestöt tekivät puolueille kyselyn energiasta. Perussuomalaiset osoittautui kaikkein nihkeimmäksi uusiutuvan energian lisääjäksi. Sen sijaan Keskusta uskoo, että vuoteen 2050 mennessä uusiutuvan energian osuus nousee 85–90 prosenttiin.
    Perussuomalaiset pitää siirtymistä kokonaan uusiutuvaan energiaan epärealistisena tavoitteena. Ympäristöjärjestöjen kyselyssä muut puolueet uskoivat huomattavasti enemmän uusiutuvien energialähteiden mahdollisuuksiin.
    Perussuomalaiset pitää siirtymistä kokonaan uusiutuvaan energiaan epärealistisena tavoitteena. Ympäristöjärjestöjen kyselyssä muut puolueet uskoivat huomattavasti enemmän uusiutuvien energialähteiden mahdollisuuksiin. Kuva: pekka fali
    Uutiset
    25.2.201516:00
    MT toimitus

    Joukko ympäristöjärjestöjä julkaisi tänään puolueille tekemänsä vaalikyselyn tulokset. Niiden mukaan puolueet, Perussuomalaisia lukuunottamatta, kannattavat nykyistä hajautetumpaan energiajärjestelmään siirtymistä sekä uusiutuvan energian lisäämistä.

    Vihreät ja Vasemmisto kannattavat kokonaan uusiutuviin siirtymistä vuoteen 2050 mennessä. Keskusta puolestaan arvioi, että siihen mennessä uusiutuvan energian osuuden tulisi nousta 85–90 prosenttiin.

    SDP ja Kokoomus tähtäävät uusiutuvan energian sijasta päästöttömään energiantuotantoon.

    Poikkeuksen muodostaa Perussuomalaiset, joka ei ympäristöjärjestöjen mukaan usko uusiutuvien mahdollisuuksiin.

    Eroon kivihiilestä

    Hallitus on linjannut, että Suomi pyrkii eroon kivihiilestä vuosikymmenen sisällä.

    Keinoina kivihiilen alas ajamiseen kaikki paitsi Perussuomalaiset mainitsevat uusiutuvan energian.

    Keskusta ehdottaa lisäksi kivihiilen veron kiristämistä, Vihreät ja RKP päästökaupan korjaamista ja Vasemmistoliitto kivihiilen käyttökieltoa. Kokoomus väläyttää hiilen talteenottoa, vaikka sen kaupallinen toteutuvuus näyttää melko epätodennäköiseltä.

    Turpeenpoltolle löytyy puolustajia

    Turpeenpoltolle löytyy puolueista puolustajia. Vasemmistoliittoa ja Vihreitä lukuunottamatta muut haluavat jatkaa turpeen käyttöä senkin jälkeen, kun kivihiilestä on luovuttu.

    Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset haluaisivat parantaa turpeen kilpailukykyä suhteessa muihin fossiilisiin polttoaineisiin.

    RKP kannattaa nykyisen hallituksen linjaamaa tavoitetta turpeenpolton vähentämisestä 30 prosentilla vuoteen 2025 mennessä.

    Joukko ympäristöjärjestöjä julkaisi tänään energiapoliittiset tavoitteensa tulevalle hallituskaudelle.

    BirdLife Suomi, Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF kannustavat hallitusta kääntämään kurssin nopeasti kohti pelkällä uusiutuvalla energialla toimivaa energiajärjestelmää.

    Linkki puolueiden vastauksiin: http://www.epressi.com/media/userfiles/10773/1424856898/puolueet-vastaukset-ymparistojarjestojen-vaalikysely-2015.pdf

    Artikkelin aiheet
    energia
    uusiutuva energia
    puolueet
    ympäristöjärjestöt
    kivihiili
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria