• OAJ: Koulu alkaa myllerrysten keskellä – uusi opetussuunnitelma ja koulutusleikkaukset haastava opettajia

    Entistä suuremmat yksikkökoot ja tukea tarvitsevien oppilaiden sijoittaminen tavallisiin ryhmiin sekoittavat pakkaa.
    Kouluvuosi alkaa OAJ:n mukaan myllerryksessä, sillä lähes 400 000 lasta ja nuorta aloittaa uusien opetussuunnitelmien mukaisen opiskelun perusopetuksessa ja lukiossa. Lehtikuva / Johanna Vuonokari.
    Kouluvuosi alkaa OAJ:n mukaan myllerryksessä, sillä lähes 400 000 lasta ja nuorta aloittaa uusien opetussuunnitelmien mukaisen opiskelun perusopetuksessa ja lukiossa. Lehtikuva / Johanna Vuonokari. 
    Uutiset
    4.8.201613:42
    STT

    Kouluvuosi alkaa OAJ:n mukaan myllerryksessä, sillä lähes 400 000 lasta ja nuorta aloittaa uusien opetussuunnitelmien mukaisen opiskelun perusopetuksessa ja lukiossa. Muutoksien tarkoituksena on lisätä vuorovaikutusta, aktiivista oppimista ja esimerkiksi koodausopintoja.

    Samaan aikaan koulutusleikkaukset, opettajien lomautukset ja laajat yt:t lisäävät opettajien painetta, sanoo Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Sen mukaan lomautettuna tai palkattomalle vapaalle pakotettuna on tänä vuonna noin 1 800 perusopetuksen ja lukion opettajaa sekä lastentarhanopettajaa.

    Myös ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa on meneillään laajat yt-kierrokset.

    OAJ:n mukaan uusien opetussuunnitelmien lisäksi haasteita tuovat digioppiminen, oppilaiden lisääntynyt erityistuen tarve sekä maahanmuuttajaoppilaiden kasvanut määrä.

    Järjestön tietojen mukaan peruskoulujen määrä on puolittunut 25 vuodessa, joten yksikkökoot ovat entistä suurempia ja yhä useampi tukea tarvitseva oppilas opiskelee tavallisessa ryhmässä.

    Artikkelin aiheet
    OAJ
    opetussuunnitelma
    koulutusleikkaukset
    opettajat
    perusopetus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria