• Suomi vaarassa jäädäkorkojen nousun loukkuun

    Uutiset
    7.8.201516:00
    JUHANI VIITALA

    OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen on huolissaan siitä, että euroalueella korot nousevat ennen kuin Suomi parantaa talouttaan.

    Päätöksiä tarvitaan lähikuukausina.

    Suomen vienti vetää tasaisesti. Se ei nouse muttei laskekaan. Yksikkökustannukset syövät nousun edellytyksiä. Ne ovat kilpailijamaita selvästi isommat.

    Karhinen kaipaa pikaisesti rohkeita ratkaisuja. Muuten Suomen vienti ja talous eivät käänny nousuun.

    Saksalla ja Ruotsilla sekä ex-kriisimaa Espanjallakin menee taloudessa jo lujaa. Eurokorot kääntyvät ennen pitkää nousuun.

    ”Suomen kotitalouksilla on silloin hurjaa”, Karhinen ennustaa.

    Yhteinen euroalue haastaa niin, ettei mikään maa saa erottua liikaa kumppaneistaan. Devalvoida ei voi enää vientialojen tueksi.

    ”Hyvää on tosiasioiden tunnustaminen”, pääjohtaja kiittää päättäjiä.

    Karhinen lupaa alentaa omaa palkkaansa viisi prosenttia, jos työmarkkinoiden osapuolet ja hallitus sopivat yhteiskuntasopimuksen.

    Yhteiskuntasopimukselle Karhinen antaa vuoden tekoaikaa. Hän on edennyt lupauksessaan kolmisen prosenttia yleishyödyllisiä lahjoituksia tekemällä.

    OP-ryhmä julkisti keskiviikkona historiansa parhaan puolivuotistuloksen. Tammi-kesäkuulta taottiin tulosta 627 miljoonaa euroa ennen veroja. Parannus lähenteli 30 prosenttia.

    ”Pitkäjänteinen toimintamme selittää tulosta. Tuotot kasvoivat ja kulut pienenivät”, Karhinen kuittaa.

    Lainoille riittää kysyntää. OP on selvästi lisännyt yrityslainoitusta. Markkinaosuutensa ryhmä nosti 36 prosenttiin. Taantumaa ennen vuonna 2007 se oli 28 prosenttia.

    Yrityslainojen kysyntä on piristynyt valtakunnallisesti. Vielä keväällä kysyntä näytti painottuvan Etelä- ja Länsi Suomeen. Maatilojen investoinnit eivät juuri lisäänny.

    Pankkiliiketoiminnan johtaja Jouko Pölönen kehuu lainarahaa poikkeuksellisen edulliseksi. Uusien lainojen marginaalit alenivat, mutta ne ovat vanhoja lainoja korkeampia.

    Lyhyet viitekorot liikkuvat nollan paikkeilla ja pitkät kymmenen vuoden alle yhden prosentin. Lainakulut voi nyt sitoa halvoiksi pitkäksi aikaa.

    ”Hyvät yritysasiakkaat saavat rahaa halvemmalla kuin koskaan”, Pölönen kannustaa.

    Uutistoimisto Bloomberg rankkasi OP:n viikko sitten Euroopan vahvimmaksi pankiksi. Maailmanlistalla se sijoittuu kahdeksanneksi 144 testatun joukossa.

    Hyvä rankkaus edesauttaa OP-ryhmän varainhankintaa. Se saa edullista markkinarahaa entistä helpommin ja edullisemmin.

    OP nosti vakavaraisuutensa yli 18 prosenttiin, mikä täyttää kaksinkertaisesti Finanssivalvonnan vaateet.

    Juhani Viitala

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    korot
    OP-ryhmä
    Reijo Karhinen
    yhteiskuntasopimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle