• Lännen Media: Ville Niinistö ei pyri vihreiden johtoon, jättää myös eduskunnan ensi keväänä

    Vihreät valitsee uuden puheenjohtajan lauantaina Helsingissä. Toistaiseksi kisaan on ilmoittautunut vain kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.
    Ville Niinistö kertoo, että hän suunnitteli jo aiemmin jäävänsä pois eduskuntavaaleista, mutta Touko Aallon sairastumisen ja vetäytymisen takia harkinta piti tehdä vielä uudelleen.
    Ville Niinistö kertoo, että hän suunnitteli jo aiemmin jäävänsä pois eduskuntavaaleista, mutta Touko Aallon sairastumisen ja vetäytymisen takia harkinta piti tehdä vielä uudelleen. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    31.10.201808:15
    STT

    Kansanedustaja Ville Niinistö (vihr.) ei pyri vihreiden puheenjohtajaksi, uutisoi Lännen Media. Niinistö sanoo jättävänsä eduskunnan ensi keväänä.

    Niinistö kertoo, että hän suunnitteli jo aiemmin jäävänsä pois eduskuntavaaleista, mutta Touko Aallon sairastumisen ja vetäytymisen takia harkinta piti tehdä vielä uudelleen.

    "Vaikka monet pyysivät palaamaan puoluejohtajaksi ja pitivät luontevana vaalikaudella tekemäni työn jatkamista, niin samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa. Tilanne piti arvioida uudestaan. Tuli sellainen olo, että sekä minulle että puolueelle tekee vastuun jakamisen kannalta hyvää, että päävastuun tässä tilanteessa kantaa joku muu kuin minä", Niinistö sanoo.

    Niinistön mukaan vihreät menee eteenpäin joukkueena ja hyviä puheenjohtajavaihtoehtoja on jäljellä, vaikka moni on jo kieltäytynyt ehdokkuudesta.

    Niinistö sanoo haluavansa tukea valittavaa puheenjohtajaa ja olla mukana vaalityössä.

    Vihreät valitsee uuden puheenjohtajan lauantaina Helsingissä. Toistaiseksi kisaan on ilmoittautunut vain kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto. Varapuheenjohtajana toimiva Maria Ohisalo ilmoitti maanantaina, ettei ole käytettävissä. Ehdokkuuden ovat torjuneet myös entinen kansanedustaja, Sitran neuvonantajana työskentelevä Oras Tynkkynen ja kansanedustaja Olli-Poika Parviainen.

    Pekka Haavisto ei ole vielä kertonut aikeistaan.

    STT ei ole tavoittanut Niinistöä kommentoimaan jatkoaikeitaan. Lännen Medialle hän sanoo miettivänsä, lähteekö ehdolle eurovaaleihin. Myös ympäristöteknologian kehittämiseen liittyvät tehtävät yksityisellä sektorilla kiinnostavat.

    Niinistö ei sulje pois sitä, että myöhemmin pyrkisi uudelleen eduskuntaan. Hänen mukaansa eduskuntatyö on palkitsevaa, mutta myös kuluttavaa.

    Niinistö on toiminut aiemmin kuusi vuotta vihreiden puheenjohtajana, ja hänen kaudellaan vihreiden kannatus nousi historiallisen korkealle.

    Artikkelin aiheet
    Ville Niinistö
    Vihreät
    puheenjohtaja
    eduskunta
    Suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria