• Pienpanimoiden oluttuotanto kasvanut vauhdilla

    Uutiset
    17.2.201415:00
    STT

    Pienpanimoiden tuottaman oluen määrä on jopa viisinkertaistunut viidessä vuodessa, kertoo Savon Sanomat.

    Lehden arvion mukaan viime vuonna pienpanimot pullottivat olutta noin 14 miljoonaa litraa. Lopullisia tilastoja ei vielä ole tehty Valvirassa.

    Valviran ylitarkastajan Timo Rokan mukaan Suomessa voidaan puhua pienpanimobuumista. Pienpanimoiksi tilastoidaan panimot, jotka tuottavat alle 10 miljoonaa litraa vuodessa.

    ”Tilastointi ei ole aivan ongelmatonta, koska tuon kokoinen panimo on jo aika iso”, Rokka sanoo lehdessä.

    Ison osan kasvusta lienee tuonut suurimman pienpanimon Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kasvu.

    STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pienpanimot
    olut
    olutteollisuus
    Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria