• WTO:n pääjohtajuudesta käydään kova kisa

    Uutiset
    4.1.201315:00
    Kaijaleena Runsten

    Maailman kauppajärjestö WTO valitsee kevään kuluessa uuden pääjohtajan. Virkaan tuli määräaikaan mennessä vuodenvaihteessa ehdolle yhdeksän kandidaattia.

    Järjestön sääntöjen mukaan pääjohtaja valitaan jäsenmaiden ehdottamista henkilöistä. Valinta tapahtuu yleisneuvoston kokouksessa, ja valinnassa pyritään yksimielisyyteen.

    Latinalaisesta Amerikasta on peräti kolme ehdokasta. Brasilia ehdottaa pääjohtajaksi WTO-suurlähettilästään Roberto Carvalho de Azevêdoa, joka on toiminut myös maansa pääneuvottelijana Dohan kierroksella.

    Costa Rican ulkomaankauppaministeri Anabel González on yksi naiskandidaateista. Hän on ehdokkaista ainoana työskennellyt virkamiehenä WTO:ssa.

    Meksiko haluaa paikalle Herminio Blancon, joka on toiminut viime vuosikymmenen ulkomaankauppaan ja investointeihin erikoistuneen konsulttiyritysten johdossa.

    Jordanian ehdokas Ahmad Hindawi on Arabiemiraateissa toimivan konsulttiyhtiön omistaja. Hän on ehdokkaista nuorin, 47-vuotias.

    Afrikasta on ehdolla kaksi. Kenian Amina Mohamed lienee ehdokkaista kansainvälisesti tunnetuin. Hän on nykyisin YK:n apulaispääsihteeri ja ympäristöohjelma UNEP:in apulaisjohtaja.

    Ghanalainen Alan John Kwadwo Kyerematen työskentelee erityistehtävissä YK:n alaisessa Afrikan talouskomissiossa.

    Aasialaisia kandidaatteja on niin ikään kaksi. Korean ehdokas on ulkomaankauppaministeri Taeho Bark.

    Indonesia luottaa Costa Rican ja Kenian tavoin naiseen: Mari Pangestu on matkailun ja luovan talouden ministeri.

    Ainoa teollisuusmaiden edustaja on Uuden Seelannin ulkomaankauppaministeri Tim Grocer. Hän veti Dohan kierroksen maatalousneuvotteluita vuosina 2004–2005.

    Elinkeinoelämän kokemusta on Blancolla, Gonzálezilla, Kyerematenilla, Hindawilla ja Barkilla.

    Brasilian, Kenian ja Uuden Seelannin ehdokkaat ovat ansioituneet kauppapolitiikan diplomaatteina.

    Costa Rican, Ghanan ja Meksikon edustajilla on siihen tuntumaa sekä virkamiehenä että ministerinä. Muut eli Indonesian, Jordanian ja Korean kandidaatit ovat toimineet jossain kohtaa uraansa ulkomaankauppaministerinä.

    Lisäksi etenkin Indonesian, Korean ja Meksikon edustajilla on kokemusta kansainvälisen talouden tutkimuksesta.

    Nykyisen pääjohtajan Pascal Lamyn virkakausi päättyy elokuun lopussa.

    Hän on johtanut kauppajärjestöä vuodesta 2005 kaksi peräkkäistä kautta, mikä on järjestön sääntöjen mukaan maksimi.

    KAIJALEENA RUNSTEN

    Aihetta käsitellään myös

    kolumnissa sivulla 2.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    WTO
    kauppapolitiikka
    pääjohtaja
    vaalit
    diplomatia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria