• Uutissuomalaisen kysely: Suomalaisten tyytyväisyys hallituksen koronatoimiin yhä korkealla, mutta laskusuunnassa

    Hallituksen koronatoimiin tyytymättömimpiä ovat oppositiopuolue perussuomalaisten kannattajat.
    Hallituksen koronatoimiin on erittäin tai melko tyytyväisiä 61 prosenttia kyselyyn vastanneista. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
    Hallituksen koronatoimiin on erittäin tai melko tyytyväisiä 61 prosenttia kyselyyn vastanneista. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO 
    Uutiset
    10.6.202109:43
    STT

    Suomalaisista enemmistö on edelleen tyytyväisiä Sanna Marinin (sd.) hallituksen koronaviruspandemian hoitoon, käy ilmi Uutissuomalaisen teettämästä kyselystä. Tyytyväisyys on kuitenkin vähentynyt pandemian alkuaikoihin verrattuna.

    Hallituksen koronatoimiin on erittäin tai melko tyytyväisiä 61 prosenttia kyselyyn vastanneista. 23 prosenttia vastaajista oli puolestaan erittäin tai melko tyytymättömiä. Viime vuoden maaliskuussa vastaavassa kyselyssä tyytyväisten osuus oli 69 prosenttia ja tyytymättömien osuus 16 prosenttia.

    Tyytyväisimpiä koronatoimiin ovat tuoreen kyselyn mukaan pääministeripuolue SDP:n kannattajat, joista peräti 91 prosenttia kertoo olevansa erittäin tai melko tyytyväisiä hallituksen koronatoimiin. Tyytymättömimpiä ovat oppositiopuolue perussuomalaisten kannattajat, joista 66 prosenttia on erittäin tai melko tyytymättömiä hallituksen koronan hoitoon.

    Uudemman kyselyn toteutti Tietoykkönen verkkokyselynä 18.–26. toukokuuta, ja siihen vastasi 1 000 suomalaista. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Artikkelin aiheet
    koronatoimet
    hallituksen toimet
    kyselytutkimus
    suomalaiset
    Sanna Marin
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria