• Vesivoiman ennätysvuosi Pohjois-Suomessa

    Runsaat sateet vauhdittivat sähköntuotantoa.
    Ennätystuotantoon siivittivät hyvä vesivuosi ja voimalaitosten erinomainen käytettävyys.
    Ennätystuotantoon siivittivät hyvä vesivuosi ja voimalaitosten erinomainen käytettävyys. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    11.1.201619:50
    Terhi Pape-Mustonen

    Pohjolan Voiman tytäryhtiö PVO-Vesivoima tuotti sähköä vuonna 2015 enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuoden tuotanto oli noin 2,4 terawattituntia, mikä on yli kolmasosan enemmän kuin keskimääräisenä vuonna.

    Ennätystuotantoon ovat siivittäneet hyvä vesivuosi ja voimalaitosten erinomainen käytettävyys. Kemi- ja Iijoen vesistöalueilla satoi vuoden aikana selvästi keskimääräistä enemmän ja Kokemäenjoellakin lähes pitkänajan keskiarvoa vastaava määrä.

    "Yhtiön voimalaitokset ovat hyvässä kunnossa, ja niiden energiatehokkuus on peruskunnostuksien ansiosta huippuluokkaa. Voimalaitosten kunnostuksiin ja tehonkorotuksiin on investoitu viime vuosien aikana noin 60 miljoonaa euroa", kertoo PVO-Vesivoiman käyttöpäällikkö Teuvo Jouhten.

    Ennätystuotannosta huolimatta kaikkea veden energiaa ei saatu hyötykäyttöön.

    "Pohjoisen jokien runsaasta virtaamasta johtuen voimalaitosten ohi jouduttiin juoksuttamaan ennätysmäärä vettä", Jouhten harmittelee.

    "Uusiutuvaa kotimaista energiaa hukattiin vuoden aikana voimalaitosten ohijuoksutuksissa lähes 500 gigawattituntia, valtaosa Iijoella. Iijoen hukkaenergialla, yli 340 gigawattitunnilla, olisi voitu kattaa kahden keskikokoisen kaupungin yksityinen sähkönkulutus."

    Artikkelin aiheet
    vesivoima
    pohjois-suomi
    PVO-Vesivoima
    sähköntuotanto
    uusiutuva energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria